Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. huhtikuuta 2026

Keltaista

IMG_0004%20%E2%80%93%20kopio%20%2813%29. 

Klo 10:06--> Kohta on nämäkin pyhät ohi. Sateista ja harmaata on ollut, eilen satoi jopa räntää. Keskiviikosta lähtien on luvassa aurinkoa ja keväisen lämmintä, joten partsielämä alkaa kunnolla. 

Jätskiautokin tulee viikolla jo toisen kerran. Sen ekan missasin. Kuulin vain melodian ja silloin oli myöhäistä pukeutua ja mennä pihalle. Olenkin jo syönyt viimeisen mehujään helmikuussa, muistaakseni.

Jääkaappi pullistelee vieläkin, kun MM toi niin paljon ruokaa tullessaan. Teimme ruokakokeilun ja kasasimme täytettyjä voisarvia torstaina. Niitä teemme uudelleenkin, olivat sen verran hyviä jättikatkarapuineen ja kylmäsavulohineen. Basilika, mätitahna ja perunasalaatti sekä tilli olivat sopiva makuyhdistelmä meidän makuumme. Ei liian suolaista ja silti piristävän raikasta, maukasta ja täyttävää.

IMG_0010%20%E2%80%93%20kopio%20%286%29.j

Eilen Matteo teki ohrasuurimopuuroa. 

Puuro oli melkein sillä pussin ohjeella tehty. Laitoin pataan 1,5 dl rikottuja suurimoita, desin kermaa, puoli litraa vettä ja puoli litraa maitoa. Sitten vajaa teelusikallinen suolaa ja aimo ropsaus vaniljasokeria, tietenkin. ;)

Sekoitin, valitsin Oatmeal ja ajaksi 40 minuuttia, Start. Sekoitin välillä kaksi kertaa varmuuden vuoksi. Kun aika loppui, annoin sen pitää puuroa lämmityksellä puolisen tuntia ja jatkoin uudestaan keittämisellä 20 minuuttia. Sen jälkeen jätin puuron kannen alle hautumaan tunniksi lisättyäni puuroon ruokalusikallisen voita. Sitähän voisi hauduttaa vaikka neljä tuntia, mutta alkoi jo olla nälkä.

Tein banaaniviipaleista kukan ja laitoin keskustaksi lettuhilloa, hain pari basilikan lehteä kukkapurkista. Minulla on olkkarin ikkunalaudalla kolme yrttiä altakasteluruukuissa - tilli, persilja ja basilika.

IMG_0001%20%E2%80%93%20kopio%20%2825%29. 

Pöytää koristaa MM:n tuoma kymmenen ruusun kimppu. Aivan ihana sellainen. Keltaisia ruusuja ja krysanteemeja. ♥ Sitä on ilo katsella. ♥

Orkideassa on nyt neljä kukkaa ja viides avautunee ylihuomenna. 

Nyt täytyy mennä suihkuun ja miettiä, mitä sitten tekisi.

IMG_0005%20%E2%80%93%20kopio%20%2810%29. 

Ihanaa pääsiäismaanantaita sateesta huolimatta! 

Rp-nimmari%20keltainen.jpg 

torstai 2. huhtikuuta 2026

Pääsiäistä

 

 noita-akka.jpg

Noita-akka, pitkänokka, 
väkäleuka, polkkatukka.
Liitää luudalla ilmassa
mukanaan sillä on kissa.

Kepposia tekee ihmisille, 
joista he ovat vihaisia sille.
Oli lehmän häntä poikki,
vihaisena se ulkona loikki.

Tuli kanalasta kana: 
 muna oli punaisena
 ja toinen oli kirjava
ja kolmas kukkiva.
 
Noita vain nauroi mennessään,
kahvipannu ja kissa luudassaan.
Katsoivat kokkoja sieltä ja täältä,
niissä tulet roihusi sivuilta ja päältä.
-Eija-
 
 VÄRIKÄSTÄ PÄÄSIÄISTÄ!
 
Rp-nimmari%20keltainen.jpg 

Kiirastorstai

 Happy Easter - Free animated GIF - PicMix

Klo 08:42--> Aamu on ollut harmaa, vain kerran aurinko kurkisti pilvien raosta. Nyt odotetaan sadekuuroja.

Moppasin lattiat ja kohta menen laittautumaan ihmisiksi. :) Pitäisi käydä ostamassa rahkapullaa ja vartalomaitoa. Ei yhtään suklaamunaa, ei narsisseja, ei pashaa, ei lammasta. Ainoat pääsiäisestä muistuttavat syötävät ovat mämmi ja minttuhyytelö jääkaapissani. Minttua laitan voileipäkeksien ja digestiven päälle.

Kun eilen kävin kaupassa, näin, että se jalkakäytävä/pyörätie, jolla yleensä lenkkini teen, on putsattu. Nyt pääsee nauttimaan keväästä pelkäämättä, että jalka nyrjähtää, kun astuu jonkun ison sepelimurusen päälle.

Ainakin huomenna on tiedossa aurinkoa, joskin muut päivät ovat näköjään ennusteissa muuttuneet sateisiksi.

Happy Easter - Free animated GIF - PicMix 

Mutta näillä mennään ja nautitaan, vaikka sitten pienestä kevätsateesta. Hyvää se vain tekee. Sekä luonnolle että iholle ja hiuksille. :) 

Ehkä minun on nyt parasta lähteä kylppäriä kohti ja piirtää silmät päähän, kihartaa hiukset jms. ;)

Oli ilo saada herätä tähänkin päivään. 

 Happy Easter - Free animated GIF - PicMix

Ihanaa kiirastorstaita! Nauttikaa keväästä! 

Rp-nimmari%20keltainen.jpg 

keskiviikko 1. huhtikuuta 2026

Kellokeskiviikko

Spring is in the air. Happy wednesday - Free animated GIF - PicMix 

Klo 13:34--> Nyt täytyy levähtää hetki ennen kuin menen partsille lukemaan ja tarjoamaan jalkojani auringolle.

Kun aamupäivällä vääntäydyin ylös sängystä puoleksi valvotun yön jälkeen hiukan kiukkuisena (Neiti Siro Sievänen pysähtyi taas kolme kertaa, kunnes heitin maskin yöpöydälle!!), keitin teevettä termareihin, otin aamulääkkeet, vedin yhden hedelmäsoseen kitusiini ja aloin tarkastella kukkiani.

Yhdessä purkissa on ainakin kolme eri alkua joulukaktuksista ja nyt niissä on nuppuja jokaisessa. Nyt jännätään, minkä värisiä niistä tulee. Jos tulee niitä kuolemanvalkoisia, vien ne taas tarjolle  mankelihuoneeseen ja laitan lapun kellarinoveen, että nopein saa hakea omakseen. ;) 

Orkidean kolmas kukka avautui. Peikonlehti avaa uusia lehtitorviaan ja säikyttää minut sillä paukahduksellaan. Sitruunapuussa ja kahvipensaassa ei näkynyt nuppuja. Palmuvehka täytyy varmaan sitoa, kun sen lehdet ovat niin pitkiä, että ne taipuvat.

 Wednesday-contest - Free animated GIF - PicMix

Minulla on viisi kertakäyttömuovilasia, joissa on mullassa eriväristen paavalinkukkien lehtiä. Nyt yksi on alkanut tuottaa satoa. Saa nähdä, selviävätkö ne hengissä koulimiseen asti.

Kylppärin ikkunalla oleva nukkumatti on taas alkanut kukkia hullun lailla ja koko ikkunalauta on täynnä kuolleita kukkia. Harmi, että sen orkideamaiset kukat ovat niin pieniä ja huomaamattomia.

Samalla tavalla keittiössä pinkki juoru kukkii ja pudottaa pöydälle ja lattialle samantyylisiä kuolleita kukkia.

Kun keltainen kliivia kukki, aloin kiusata niitä kolmea muutakin samassa pesuvadissa olevaa oranssinpunaista kliiviaa, mutta ei ainakaan vielä ole nuppuja näkynyt. 

Pansy Flower - Free animated GIF - PicMix 

Kukkakatsauksen jälkeen pukeuduin, meikkasin ja lähdin kauppaan. Aurinko paistaa, mutta tuuli on navakka.

Kauan sain etsiä, että löysin lampun jalkalamppuun, ohrasuurimoita, granolaa ja cream crackereita. Tulihan sieltä muutakin normitavaraa, kuten vessa- ja talouspaperipaketteja ja nenäliinoja, Benecol oliivia jne. Ruusukimput olivat 1,50€, mutta niin huonon näköisiä, etten ottanut yhtään. Katselen tuota orkideaa ikkunallani.

Kotiin tultuani vein neljä kertaa roskia ja vielä jäi kaksi pahvilaatikkoa ruttaamatta pahvi-Paavolle. En jaksanut enää juosta edestakaisin, vaan otin kassin ja munakotelon mukaani ja lähdin kalakauppaan ostamaan kananmunia.

On se kumma, miten nykyajan työikäiset eivät osaa vähentää kotelon painoa punnitessaan munia! Joka kerta maksan 25 senttiä ylimääräistä kotelon painosta. Seuraavalla kerralla laitan laskutoimituksen mukaan, että jos kilo munia maksaa 3,80€/kg ja kotelo painaa 66 gr, loppusummasta vähennetään 0,25€. Pienemmän kotelon paino on 43 gr ja siitä vähennetään 0;16€.

Yleensä täytän molemmat kotelot samalla kertaa, mutta nyt otin mukaan vain sen isomman. 

 Wish you a Nice Wednesday. Coffee and flowers - Free animated GIF - PicMix

Nyt keitän kupillisen kahvia, paistan pullan Pöhöttimessä ja menen partsille lehtipinon kanssa.

Ihanan keväistä ja aurinkoista päivää! 

Rp-nimmari%20keltainen.jpg 

tiistai 31. maaliskuuta 2026

Tikkutiistai

 Happy tuesday - Free animated GIF - PicMix

Klo 08:59--> Eka yö valvottu kuuta ulvoen. ;) Heräsin kyllä puoli kuudelta, kun lehdenjakaja pudotti lehdet monessa erässä luukusta eteisen lattialle ja kävin nostamassa ne keittiönpöydälle. 

Tänäänkin on harmaa päivä, sataa tihuuttaa. Hyvä. Pölyt eivät nouse niin helposti ilmaan, kun noita kaikenlaisia koneita pyörii joka kadunkulmassa ja pihoilla. Lauantaista keskiviikkoon on luvassa aurinkoista, joten silloin pääsen partsille kuuntelemaan kevään heräämistä. 

 Easter Eggs, eggs , easter - bezmaksas png - PicMix

Eilen tein kynsistäni pääsiäismunia. Pikkurilli on oranssi valkoisin pistein, sitten on turkoosi, keltainen, pinkki ja sininen. Päälilakka saa kynnet kimaltamaan. Olen tyytyväinen tulokseen. :)

Katselin tuossa sivusilmällä jotain unelmakoti-ohjelmaa, jossa aurinkoisilta rannoilta etsitään lomakotia. Minua sitten jaksaa ihmetyttää se, että ihmiset odottavat makuuhuoneiden olevan valtavan kokoisia. Miksi ihmeessä? Eihän siellä vietetä kuin yöt nukkuen. Miksi sen huoneen pitäisi olla niin iso?  

Lisäksi ihmettelen, miksi kylpyhuoneissa on erikseen bidee-allas, kun helpompi olisi laittaa pelkkä bidee-suihku käsienpesualtaasta pytyn viereen, kuten Suomessa. Eikö kukaan ole kertonut heille, että on olemassa halvempikin, ja helpompi, tapa? ;)

Näkee, että asunnonetsijät ovat englantilaisia, kun baarien ja ravintoloiden pitää olla lähellä ja keittiö mahdollisimman pieni. ;)

 IMG_0005.jpg

Laitoin tuohon omakuvan vuodelta 2020. :))))

Minua matkustelu ulkomailla ei ole ikinä kiinnostanut. Eikä minua saisi rahallakaan lähtemään jonnekin kuumaan. Tulen kipeäksi jo kotomaassa hellepäivinä. Minä olen se, joka kulkee aina kadun varjoisalla puolella tai aikaisin aamulla ja myöhään illalla.

Toivon, että ensi kesä olisi vilpoisa, ilman helteitä.

Mutta nyt lähden syömään aamupalaa. Sitten tutkin lehdet ja mainokset.

Have a great Tuesday - Free animated GIF - PicMix 

Kaikin puolin kivaa päivää kaikille!

Rp-nimmari%20keltainen.jpg 

maanantai 30. maaliskuuta 2026

Malkamaanantai

 Monday - Free animated GIF - PicMix

Klo 07:46--> Kovin harmaana tämä päivä valkeni. Aurinko ei tule tänään näkymään pilvimassan alta kuin pari kertaa pilvien raosta kurkistellen. Mutta eipä tuo haittaa, kun pitää siivoilla ja laitella tavaroita uusille paikoilleen. Tyhjennän kylppärin ja pesen seinät ja lattiat uudella sienellä, jonka pitäisi saada hiuslakat ja muut sutut pois kaakeleista.

Ei minua tänään haittaa, ettei aurinko paista ja lämmitä. Eipähän näe enkelintöppösiä nurkissa. :) Vai ovatko ne mummon tohveleita vai villakoiria?!

IMG_0002%20%E2%80%93%20kopio%20%2823%29. 

Eilisen puuro ja mehukkiisseli. Lautasen oransseja kukkia mukaellen otin oranssinvärisen pupunkin lautasliinatarjottimelta. :)

Ruusut heitin pöydältä pois ja pesin maljakon odottamaan seuraavia kukkiaan. Niitä kun on nyt siinä orvokkimuovissa, jonka laitoin ikkunan alaosaan salusiiniksi. Väritin loputkin kukat ja lehdet korostuskynillä. Kun muuta en keksinyt. Niillä värittäminen käy kätevästi. Korjailen aukkoja sitä mukaa kuin huomaan. Eilen jo huomasin, että yhden orvokin keskusta oli jäänyt värittämättä keltaiseksi.

 Tänään ajattelin myös laittaa kukille uudet ravinnepuikot ja kuunvaihteen vuoksi pestä kaikki kodinkoneet. Suihkepullon kanssa tietysti kierrän kaikki kukat.

Orkideassa on kaksi kukkaa ja seuraava auennee ylihuomenna. Suurella mielenkiinnolla odotan pienemmän kasvin mahdollista kukkimista. Se kun on kait pinkinvärinen.

 Have a Great Week - Free animated GIF - PicMix

 Mutta nyt toivotan hyvää alkanutta pääsiäisviikkoa!

Rp-nimmari%20keltainen.jpg 

sunnuntai 29. maaliskuuta 2026

Palmusunnuntaina

IMG_0002.jpg 

(kuva vuodelta 2021) 

Klo 09:48--> Tänään on virpomispäivä, ainakin näillä mailla. Pohjanmaalla vasta viikon päästä lauantaina trullit kulkevat. 

Tulin sua virpomahan
pitkän matkan päästä,
mulle sitten pääsiäiseks
pieni palkka säästä.
Jospa annat palkakseni
vaikka karamellin, 
taikka rahamassistasi
pienen, pienen pennin.
Mutta jollet anna mulle
edes pientä palkkaa, 
niin sulle juhlan jälkeen
huono onni alkaa! 

https://encrypted-tbn1.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcR0uXKXXd_Rd5b5GObXQyjwYQAAtbVXReAMNMMlCgmbKMLQmwmM 

Ovat nuo virpomislorutkin kokeneet uudistusta, kun löysin tällaisen lorun: 

Virvon, varvon kännykällä,
nokialaisella rapsuttelen.
En mie mittää palkkaa pyyä,
itse saat sie munat syyä.
Hyvää pääsiäistä toivotan siulle,
oothan sie ystävä miulle!  

29.03.2015%20003.jpg

(tällaisia oksia tein koristeeksi kuistille vuonna 2015) 

 En odota virpojia, enkä ole sellaiseen varautunut. Kun en karkkeja paljonkaan syö, ei ole varastossa mitään. Eikä kyllä kolikoitakaan, kun korttia käytän. Tässä rapussa on vain yksi alakoululaistyttö, joka asuu minua vastapäätä. Muut ovat eläkeläisiä tai työssäkäyviä nuoria. Tuskin tyttö virpoo.

P4030007.jpg 

(tämäkin kuva vuodelta 2015) 

Loikoilin sängyssä koko aamun. Torkahtelin välillä. Kuulin osan luonto-ohjelmista ja puolet Iskelmäradiosta. Sitten päätinkin nousta ylös. Tosin kävin jo seitsemältä (oikeaa aikaa!) avaamassa olkkarin verhot. 

Niin, nuo kellonajat postauksieni alussa ovat oikeita kellonaikoja, eivät EU:n määräämiä kissankelloaikoja!!!!! Ihmettelen, miksei Suomi itsenäisenä (?) maana voi tehdä omaa maataan ja kansaansa koskevia päätöksiä. Eli esim. päättää, ettei kellonviisareita siirrellä EU:n mukaan. Minusta maa ei ole itsenäinen, jollei se saa itse omista asioistaan päättää. Piste. 

P3280005.jpg 

(vuonna 2017 tein kakunkoristeeksi narsisseja sokerimassasta ja nuudeleista) 

Mutta nyt olen jo tarpeeksi viettänyt aikaa vanhojen blogieni parissa ja niiden tekstejä lukenut kuvia etsiessäni. En kyllä löytänyt sitä isoa narsissikimppukuvaa, jota alunperin etsin.

 palmier in free animated GIF and PNG stickers - PicMix

Vehreää palmusunnuntaita! 

 Rp-nimmari%20keltainen.jpg