Klo 07:34--> Yöllä satoi vettä oikein kunnolla, joten ulkona on mitä ihanin tuoksu. Nyt on hyvä tuulettaa kuumat sisäilmat ulos ja toivoa, että seinät viilenevät viikonloppuna alkavaa hellettä silmällä pitäen. Parin päivän päästä suljen ison ikkunan verhot, ettei aurinko pääse lämmittämään sisätiloja. Kestän paremmin hellekauden ohi. :)
Lauantai meni sisällä istuen, kun ulkona oli melkein +27ºC. Kudoin ja katselin Unelma-asunto auringon alta -sarjaa. Ei sitä montaa jaksoa jaksanut katsoa, kun alkoi kyllästyttää. Tahallaan välittäjät tarjoavat sellaisia asuntoja, joiden tietävät jo etukäteen menevän hylkyyn. Jos pyydetään asuntoa läheltä keskustaa, viedään jonnekin hornan tuuttiin keskelle ei mitään tai jos halutaan talo rauhalliselta paikalta, viedään keskelle kaupunkia kerrostaloon. Näytetään liian kalliita tai remonttia vaativia asuntoja, vaikka hakijat jo alussa sanovat, mitä etsivät, millaista ja mistä.
Aika usein asuntoja vastapäätä on toinen talo. Kuka kumma haluaa elää symbioosissa naapureiden kanssa? Mutta kun heitä kuvataan parvekkeella, ei näytetä sitä osaa parvekkeesta, josta naapureiden parvekkeet näkyvät. Välillä ikkunanäkymä on naapuritalon seinä.
Juontajilla pitää olla kolmet eri vaatteet yhtä jaksoa varten ja yksi naisjuontajista kulkee niin lyhyissä mekoissa, että koko ajan joutuu jännittämään, milloin tuuli nostaa helmat taivaisiin. Muutamassa jaksossa jo näkyivätkin ne mustat shapewear-housut mekon alla. Mikähän tuo sana on suomeksi... muotoilevat vaatteet?!
Sunnuntaina lähdin jo puoli kahdeksalta ulos, kun oli viileämpää ja hiljaista. Kävelin rauniopuistoon, kun luin Birdlifen sivuilta, että sieltä voisi bongata mustaleppälinnun. Puissa ei näkynyt kuin naakkoja ja rastaita. Yhdellä oksalla istui käenpoikanen niin polleana ja mietin, onkohan se kasvanut juuri sen mustaleppälinnun pesässä.
Menin viereiseen puistoon istumaan ja seuraamaan lintujen elämää. Takanani olevassa pensasaidassa kävi kuhina ja kuului pienten linnunpoikasten "mekastusta". Vihdoin alkoi lintuja lennellä sinne tänne, mutta tunnin päästä menin hautausmaalle ja aloin kävellä käytäviä yksi kerrallaan.
Kolme tuntia kävelin ja katselin, luin kivien tekstejä. Siellä oli paljon entisiä työtovereita, eksän sukulaisia ja tuttujani. Sain puoleenpäivään mennessä melkein puolet hautausmaasta kuljettua ja menin istumaan ensin alppiruusun alle, sitten katokseen ja lopulta sankarihautojen viereen kappelin takana. Pikkulintuja lensi yhtenään pensasaitoihin.
Olin jo lähdössä pois, kun se kaivattu mustaleppälintu tuli erään lähellä olevan patsaan päälle istumaan. Näin ja kuulin myös satakielen.
Nyt minulla on tavoite eli 50 täynnä, mutta vielä haluaisin nähdä haarapääskyn ennen kuin jätän aktiivisen bongailun. 100 lajia muilla on tavoitteena, mutten edes aio sitä yrittää.

Maanantaina lähdin aamupäivällä kävelemään kaupungin toiselle laidalle tiettyyn kauppaan. Koko matkan mennen tullen ympärilläni lensi paljon nokkosperhosia. Mistä niitä onkin niin paljon ilmaantunut? Kotiin tultua askartelin vähän aikaa ja sitten päiväunille, kun jalkoja särki.
Tänään päivystän pakettien tuojaa. Niille annettiinkin pitkä aikaväli, tuodaan yhdeksän ja neljäntoista välillä. Mutta ei haittaa, olen tänään kotona. Äsken pesin kaikki lattiat, sillä sieltä tulee kaksi mattoakin. Loppupäivä menee kukkien parissa, kun saan isot altakasteluruukut ja multasäkit.
Vien jonain päivänä mankelihuoneeseen muutaman kukkapurkin ja tuon kukkatason. Kait ne sieltä häipyvät.
Sain muutaman raparperin varren, joten menen tästä kohta keittämään raparperikiisseliä <-klik ja myöhemmin teen raparperipiirakoita <-klik Pöhöttimellä. Koska on keittokeskiviikko, Matteokin saa hommia. Paketissa tulee uusi teekeitin, joten ei enää veden keittämistä jatkuvasti termospulloihin. Vesipannu pääsee kaapin kätköihin odottamaan jotain muuta käyttöä.

Hyvää oikeaa, vanhan ajan juhannusta! :)















