Klo 13:41--> Eilinen meni taas partsilla istuen ja kutoen, taivasta katsellen. Samalla vertasin lintujen liitoa tuulessa. Että miten erilaisesti ne tuulenpuuskia käyttävät hyväkseen.
Pari päivää onkin ollut aivan ihanteelliset olot partsilla oleiluun. Nyt se on ohi, kun nytkin mittari posottaa jo lähellä kahtakymmentä ja partsilla +24ºC, vaikka yksi laseista on auki. Siirsin tuolini takanurkkaan, että saan mahdollisimman kauan olla varjossa.
Kuusi pääskystä lentää ympäriinsä. Etsivät kai pesintäpaikkaa. Välillä kiusaavat lokkeja. Ja vähän aikaa sitten kuulin ekat kirskaisut eli tervapääskyt ovat tulleet maisemiin.
Naakan pesässä savupiipun pellin alla on poikasilla nälkäiset oltavat, kun lokit eivät antaisi emojen mennä niitä ruokkimaan.
Illalla istuin partsilla katsellen kuuta. Oli valoisaa, joten ei sen valosta paljon iloa ole. Neljältä en olisi millään malttanut mennä nukkumaan, kun alkoi sen päiväinen linnunlaulukonsertti. Kaunis konsertti nimenomaan. ♥
Aamulla vaihdoin vihdoin lakanat, kävin suihkussa, muuntauduin ihmisiksi, keitin aamupuuroa ja menin partsille kutomaan.
Äsken laitoin leivät uuniin paistumaan ja tein siirappiveden valmiiksi. Kaapissani näet on ollut jo tovin Tuoppi saaristolaislimpun ainespussi. <--klik Kun en viitsinyt viikolla mennä kauppaan, päätin leipoa leivät itse. :) Helppoa kuin heinänteko, kun laittaa vain kulhoon veden ja kuivahiivan ja sekoittaa jauhot sekaan. Sitten voideltuihin vuokiin leivät kohoamaan ja kolmen vartin päästä uuniin. Varttia ennen valmistumista sudin ne vielä siirappivedellä.
Tuolla ne ovat nyt uunissa paistumassa.
Aamulla pöytää kattaessani opettelin uuden lautasliinamallin, perhosen. <--klik
Eipä tässä nyt muuta. Jos partsilla tulee liian kuumaa, katson pari jaksoa Chelsean etsivää. <--klik
Lämmintä, kaunista ja viihtyisää viikonloppua!
Ihanaa, että sinulla on parveke. Mieti jos sitä ei olisi: elämä olisi paljon tylsempää.
VastaaPoistaMinulla oli aikoinaan neljä vaatimusta uudelle kodilleni.
Poista1. Pitää olla keskustassa, että kaikkialle on lyhyt matka ilman autoa ja busseja.
2. Talossa on oltava hissi, ettei tarvitse huonoin polvin portaita kulkea.
3. Lasitettu parveke, jotta saan kesähuoneen.
4. Että asunto on mahdollisimman korkealla, jotta voi katsella kauas ja on paremmin turvassa katujen meluilta ja häiriöiltä.
Nuo kaikki kriteerit täyttyivät tässä talossa, jossa nyt asun. Neljä vuotta tulee heinäkuussa täyteen. Rp
Ihanan rentouttavaa kesää sinulle 🩶 - Suvi -
VastaaPoistaSamoin Sinulle, kiitos! :) Rp
Poista