Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pieniä iloja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pieniä iloja. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. kesäkuuta 2026

Ruusuja ja paketteja

IMG_0005%20%288%29.jpg 

Klo 10:54--> Nyt on aamupalaa MM:n kanssa syöty ja hänen poistuttuaan alan kohta laitella noita kukkia. Sillä eiväthän ne paketit tulleet ollenkaan niin kuin luultiin. Keskiviikkona tuli yksi laatikko, jossa olivat keittiön kaunis matto, pieni köynnösristikko ja kolme kasvitukea. 

IMG_0006%20%287%29.jpg 

Torstaina tuli kolme laatikkoa, joissa oli suurin osa tavaroista, mutta kaksi eniten odottamaani tavaraa ei vieläkään. Toinen jää tulematta kokonaan ja toinen tuodaan tänään eli se pitkävartinen harja, jolla saan lasitusten yläkiskon reunoissa olevat sammalet tms. poistettua ennen lasien pesua. Joka peseminen ei todellakaan tapahdu tänään, huomenna eikä vielä viikkoon helteitten ja paahtavan auringon takia.

Tämän päivän paketissa tulee myös eteisen kuramatto. 

Kolme isoa kukkaruukkua ja multapussit odottavat työstöä. Onneksi nyt on noita isoja pahvilaatikoita, joitten sisällä voi istutustyöt tehdä, eikä koko huusholli sotkeennu. 

IMG_0003%20%2812%29.jpg

Kunhan kaikki tarpeellinen on tehty, hajotan laatikot ja vien pahvit keräysmolokin kitaan pihalle.

Aika kasa muoviakin niistä tuli.

Jalkatyynyä on kaksi yötä käytetty ja hyväksi havaittu. Se sopii myös kyljellään makuuseen.

Turkoosipohjaiset kesähousut ovat olleet kaksi päivää päälläni. Tilasin sellaiset vajaamittaiset (culottes), jotka ovat minulle lyhyelle juuri sopivat kokopitkinä housuina. :) Minusta sellaiset vajaat ovat jotenkin hassut ja, anteeksi vain!, tyhmän näköiset.

 IMG_0007%20%285%29.jpg

Teekeitin tuli myös ja sillä olen nyt kokeillut keittää mustaa ja vihreää teetä. Vedenkeittoa varten on erillinen kansi, mutta tuskin sitä tulen käyttämään. Keitän vajaan pannullisen teetä ja laitan termariin, josta saan sitten kuumaa juotavaa melkein koko päivän. Illalla keitän vihreää teetä vain mukillisen verran. Oolong ja valkea tee ovat vielä kokeilematta. Lisäksi tuossa olisi lämpimänäpitotoiminto, mutten sitäkään varmaan koskaan käytä.

Tuolle pitäisi nyt keksiä nimi. Käärijä ei oikein sovi, vaikka keitin on nimeltään Cha. Ehkä Häärijä olisi sopivampi?! :))

 IMG_0011%20%285%29.jpg

Kävin torstaina katselemassa kahdelle orkidealle lasisia purkkeja. Löysinkin lopulta, mutta silloin olin liikkeellä ilman reppua, joten jätin vielä kauppaan. Ehkä tänään käyn ne hakemassa. Keltakeskustainen valkoinen orkidea avaa juuri ekaa nuppuaan. 12 muuta odottaa omaa vuoroaan.

IMG_0009%20%284%29.jpg 

Kaupasta sai kolme ruusukimppua vajaalla 8 eurolla, joten tuolla ne keittiön baaripöydällä komeilevat ja täyttävät huoneen tuoksullaan. Kun nuo lakastuvat, haen pihalta rentunruusuja eli maitohorsmia. Teen niistä kimpun ulkona ja suihkutan niille Raidia, jotta ötökät häipyvät ennen kuin tuon kukat sisälle ja pöydälle.

 IMG_0012%20%283%29.jpg

Taidan lähteä tästä juomaan teetä ja syömään yhden raparperipiirakan lähettiä odotellessani.

 IMG_0008%20%283%29.jpg

Aurinkoista viikonloppua!

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg 

keskiviikko 24. kesäkuuta 2026

Juhannusta Jussin päivänä

guten morgen - Free animated GIF - PicMix 

Klo 07:34--> Yöllä satoi vettä oikein kunnolla, joten ulkona on mitä ihanin tuoksu. Nyt on hyvä tuulettaa kuumat sisäilmat ulos ja toivoa, että seinät viilenevät viikonloppuna alkavaa hellettä silmällä pitäen. Parin päivän päästä suljen ison ikkunan verhot, ettei aurinko pääse lämmittämään sisätiloja. Kestän paremmin hellekauden ohi. :)

Lauantai meni sisällä istuen, kun ulkona oli melkein +27ºC. Kudoin ja katselin Unelma-asunto auringon alta -sarjaa. Ei sitä montaa jaksoa jaksanut katsoa, kun alkoi kyllästyttää. Tahallaan välittäjät tarjoavat sellaisia asuntoja, joiden tietävät jo etukäteen menevän hylkyyn. Jos pyydetään asuntoa läheltä keskustaa, viedään jonnekin hornan tuuttiin keskelle ei  mitään tai jos halutaan talo rauhalliselta paikalta, viedään keskelle kaupunkia kerrostaloon. Näytetään liian kalliita tai remonttia vaativia asuntoja, vaikka hakijat jo alussa sanovat, mitä etsivät, millaista ja mistä.

Aika usein asuntoja vastapäätä on toinen talo. Kuka kumma haluaa elää symbioosissa naapureiden kanssa? Mutta kun heitä kuvataan parvekkeella, ei näytetä sitä osaa parvekkeesta, josta naapureiden parvekkeet näkyvät. Välillä ikkunanäkymä on naapuritalon seinä.

Juontajilla pitää olla kolmet eri vaatteet yhtä jaksoa varten ja yksi naisjuontajista kulkee niin lyhyissä mekoissa, että koko ajan joutuu jännittämään, milloin tuuli nostaa helmat taivaisiin. Muutamassa jaksossa jo näkyivätkin ne mustat shapewear-housut mekon alla. Mikähän tuo sana on suomeksi... muotoilevat vaatteet?!

Kaz_Creations, flowers , butterflies , animated - Free animated GIF - PicMix 

Sunnuntaina lähdin jo puoli kahdeksalta ulos, kun oli viileämpää ja hiljaista. Kävelin rauniopuistoon, kun luin Birdlifen sivuilta, että sieltä voisi bongata mustaleppälinnun. Puissa ei näkynyt kuin naakkoja ja rastaita. Yhdellä oksalla istui käenpoikanen niin polleana ja mietin, onkohan se kasvanut juuri sen mustaleppälinnun pesässä. 

Menin viereiseen puistoon istumaan ja seuraamaan lintujen elämää. Takanani olevassa pensasaidassa kävi kuhina ja kuului pienten linnunpoikasten "mekastusta". Vihdoin alkoi lintuja lennellä sinne tänne, mutta tunnin päästä menin  hautausmaalle ja aloin kävellä käytäviä yksi kerrallaan.

Kolme tuntia kävelin ja katselin, luin kivien tekstejä. Siellä oli paljon entisiä työtovereita, eksän sukulaisia ja tuttujani. Sain puoleenpäivään mennessä melkein puolet hautausmaasta kuljettua ja menin istumaan ensin alppiruusun alle, sitten katokseen ja lopulta sankarihautojen viereen kappelin takana. Pikkulintuja lensi yhtenään pensasaitoihin.

Olin jo lähdössä pois, kun se kaivattu mustaleppälintu tuli erään lähellä olevan patsaan päälle istumaan. Näin ja kuulin myös satakielen.

Nyt minulla on tavoite eli 50 täynnä, mutta vielä haluaisin nähdä haarapääskyn ennen kuin jätän aktiivisen bongailun. 100 lajia muilla on tavoitteena, mutten edes aio sitä yrittää.

 Butterflies - Free animated GIF - PicMix

Maanantaina lähdin aamupäivällä kävelemään kaupungin toiselle laidalle tiettyyn kauppaan. Koko matkan mennen tullen ympärilläni lensi paljon nokkosperhosia. Mistä niitä onkin niin paljon ilmaantunut? Kotiin tultua askartelin vähän aikaa ja sitten päiväunille, kun jalkoja särki.

Tänään päivystän pakettien tuojaa. Niille annettiinkin pitkä aikaväli, tuodaan yhdeksän ja neljäntoista välillä. Mutta ei haittaa, olen tänään kotona. Äsken pesin kaikki lattiat, sillä sieltä tulee kaksi mattoakin. Loppupäivä menee kukkien parissa, kun saan isot altakasteluruukut ja multasäkit.

Vien jonain päivänä mankelihuoneeseen muutaman kukkapurkin ja tuon kukkatason. Kait ne sieltä häipyvät.

Sain muutaman raparperin varren, joten menen tästä kohta keittämään raparperikiisseliä <-klik  ja myöhemmin teen raparperipiirakoita <-klik  Pöhöttimellä. Koska on keittokeskiviikko, Matteokin saa hommia. Paketissa tulee uusi teekeitin, joten ei enää veden keittämistä jatkuvasti termospulloihin. Vesipannu pääsee kaapin kätköihin odottamaan jotain muuta käyttöä.

 Summer Flowers, summer , flowers - bezmaksas png - PicMix

Hyvää oikeaa, vanhan ajan juhannusta! :) 

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg 

perjantai 19. kesäkuuta 2026

Aurinkoista huomenta!

SUMMER - Free animated GIF - PicMix 

Klo 07:36--> Täällä tämä, erään täällä käyneen mukaan seniili, ihminen kirjoittelee. Omaan blogiinsa saa mielestäni kirjoittaa ihan omia mielipiteitään, eikä täällä ole kenenkään pakko käydä lukemassa. Täytyy sanoa, että olin yllättynyt siitä, kuka tuo kirjoittaja oli. Mutta se siitä, meitä on moneen junaan... 

Eilen olin lähes koko päivän partsilla, kun oli sopivan puolipilvinen ja pilvinen päivä. Ei tarvinnut vaihdella tuolin paikkaa auringon mukaan, kun sitä ei pahemmin näkynyt.

Ristikkolehdestä täyttyi monta sivua, mutta kudin ei edistynyt.  Enhän minä pystynyt olemaan tekemättä mitään, joten aloitin harmaat sukat pässinpökkimästä langasta ja laitan varteen monivärisiä raitoja. Nuo langat ovat niitä, jotka sain serkkuni leskeltä viimeisessä kassissa, jonka hän oli oveni taakse aikoinaan jättänyt. Nyt hän saa katsella pilven reunalta, mitä niistä langoista teen. 

 summer - Free animated GIF - PicMix

Eilen alkoi tehdä mieli vispipuuroa. Eiku tuumasta toimeen. Koska en halua tehdä isoja annoksia, joita joutuu syömään päiväkausia, otin kaapista puolen litran kasarin, johon laitoin 3,5 dl vettä/sekamehua (puolet/puolet), 0,25 dl sokeria, ripauksen suolaa ja keitin ne. Vispasin kiehuvaan mehuun noin 0,6 dl mannaryynejä, vähensin levyn lämpöä ja sekoittelin puuroa aina välillä noin 10 minuutin keittoajan.  Valutin tiskialtaaseen kylmää vettä ja kun puuro oli sen 10 minuuttia kypsynyt, laitoin kasarin kylmään veteen jäähtymään.

Ei siinä kauaa tarvinnut odottaa, kun se oli jäähtynyt, ja saatoin vatkata sen kuohkeaksi sähkövatkaimella.

Se oli aivan unelmanpehmeää ja kuin vaahtoa. Söin sen jälkiruuaksi ja toisen annoksen iltapalaksi. Teen toistekin tuolla pienen annoksen ohjeella. Yksineläjän annokset ovat pieniä ja ottaa aikansa, että oppii niin pieniä keitoksia keittämään.

 GOOD MORNING! HAPPY FRIDAY! #goodmorning #goodmorningpost #happyfriday  #tgif #thegrind #fridays #fridaymeme #friday #mor… | Happy purple

Tänään joko siirtelen huonekaluja eli puran kirjoituspöydän ja siirrän sen toiselle seinälle tai sitten istun partsilla kutomassa, lukemassa, olemassa. Ei siihen sen kummempaa tarvita, kun viihdyn yksikseni. Tai sitten lähden pitkälle kävelylle.

Ensi viikolla saan sen pitemmän harjan, jolla voin lasituksen ylälistan pestä ja sitten pesen lasit yksitellen, siivoan muutoinkin partsia ja järjestelen uuteen uskoon.

Tilasin myös isoja kukkaruukkuja ja kukkatukia, joten yhdistelen lisää kasveja omiksi yksiköikseen ja pääsen helpommalla kastelun suhteen.

Tänään vien kyllä yhden isoimmista kasveista suihkuun, että se on sitten puhdas istutettavaksi isoon ruukkuun. Tuo tyttären mikälie-palmu. En ikinä muista sen nimeä.

Sitruunapuu kasvaa silmissä ja sillä on enää vajaat 15 senttiä matkaa kattoon. Pakko piakkoin katkaista latva, taas.

Summer. - Free animated GIF - PicMix 

 Keltasisuksisen valkoisen orkidean nuput pullistuvat päivä päivältä. Taitaa nyt näkyä 11 nuppua. Näköjään nuo ovat kestäviä kukkia, kun tuo eka orkidea alkoi kukkia maaliskuussa. Pitkäaikaista iloa.

Oranssinpunaiset kliivian kukat alkavat putoilla ja aina siihen huoneeseen mennessäni toivon salaa, että tulitikkukaktuksen keltaiset kukat olisivat vihdoin viimein avautumassa.

Makkarin ikkunalla parvekelaatikossa toisessa päässä kukkii tummanlilan värinen santtu ja toisessa valtavakukkainen vaaleanpuna-valkoinen. En tiennytkään, että santun kukat voivat olla niin isoja. Santtu on siis paavalinkukka eli saint paulia. 

Have a relaxing weekend. Drink - Free animated GIF - PicMix 

Mutta nyt lähden aamupalalle. Helteistä viikonloppua! 

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg 

sunnuntai 14. kesäkuuta 2026

Raikasta

Cute little fox and butterfly flowers - Free animated GIF - PicMix 

Klo 09:47--> Puolitoista tuntia sitten läpimärkä kettu jolkotteli kadulla. Iltayhdeksän ja aamukuuden välillä satoikin 23 mm vettä, joten heinikot, joissa se pyydystää, ovat vielä märkiä. Tuulee ihanasti, laitoin ristivedon, että saan huonelämmön kahteenkymppiin. 

Kun sade on pessyt luonnon kasvot, on tuoksuvaa, kesäistä, raikasta ilmaa tarjolla. Ja kun vielä on tarjolla tuulenpuuskia 13m/s, niin ilma kulkee hyvin asuntoni läpi. Ihanaa!

 seagull - Free animated GIF - PicMix

Katselin ulos ikkunasta ja kas kummaa, lokit ovat alkaneet rakentaa uutta pesää naapuritalon katolle. Se entinen kun putsattiin pois samalla, kun huoltomiehet putsasivat katon ja rännit.

 Lokit taitavat olla vähän tyhmiä, kun saman kohtalon aikovat toisillekin poikasilleen antaa. Eivät ne jyrkän peltikaton päällä pysty liikkumaan, kun eivät halua pelkästään paikoillaan savupiipun juuressa olla. Ne tulevat putoamaan ketun ruuaksi. Sillä kettu ne poikaset silloin naapuripihalta kuulema vei.

pansy flowers bp, pansy , pansies , purple - Bezmaksas animēts GIF - PicMix 

Kaikkea sitä kaupoissa myydäänkin. Odotin, että ne syötävät orvokit kasvaisivat suuremmiksi (niissä oli teksti Iso orvokki, vaikka olivat pieniä kukkia) ja pidin sitä keittiönpöydällä. Eilen aloin nostaa ruukkua suojaruukustaan kastellakseni sen. Katselin, että lehdissä on jotain kummaa pölyä. Pahus, jotain jauhiaisia tms. ne olivatkin ja lehdenhangoissa oli jo tahmeaa  nestettä. Laitoin sen äkkiä biojäteastiaan, ettei ehtisi tartuttaa muitakin kasvejani, ja pesin käteni, etten vain veisi niitä toiseen huoneeseen. Keittiössä ei tosin ole kuin se pinkki juoru amppelissa ja ruusukimppu maljakossa. 

 Pitäisiköhän varmuuden vuoksi hankkia ötökkäpuikkoja ja suojata siten muut kukat?!

 background, hintergrund - Free animated GIF - PicMix

Nyt, kun keltainen orkidea on löytynyt, pitää alkaa etsiä enkelinsiipibegoniaa ja isoposliinikukkaa. Minulla oli tarkoitus ostaa riippuva punainen tekokukkapelargonia partsille kesäksi, mutta ne oli jo myyty vakikaupastani. Ehkä jätän kaiken sinälleen. Onhan siellä hyvä istua muutoinkin. Enkä minä itse niitä kukkia siellä ihaile, kun joko luen, teen käsitöitä, katselen taivaalle tai syön/juon jotain.

Kysyjille tiedoksi, että kyllä niitä keltaisia orkideoja aina silloin tällöin marketeissakin näkee, mutta ne ovat olleet liian värittömiä minun makuuni. Halusin nimenomaan kirkkaankeltaisen. Valkoinen orkideani keltaisella keskustalla venyy ja siinä on näkyvissä nyt 7 pienenpientä nuppua. 

Disfrutando de un libro - Free animated GIF - PicMix 

Nyt olen pari päivää laiskotellut. Tosin aloin päätellä kutomiani sukkia. Viides pari menossa, kolme odottaa vuoroaan. Sitten olen lukenut uusinta sukukirjaamme. Sain sen lähes kaksi vuotta sitten, mutten ole jaksanut siihen perehtyä. Nyt luen sen ajan ja ajatuksen kanssa. 

Kylläpäs tuuli ulvoo nurkissa. Kovia puuskia. Tuulee sellaisesta suunnasta, ettei voi lasitusta avata. Mutta laitan aamutakin paitulin päälle, otan teemukin mukaan ja menen partsille lukemaan.

Happy Sunday. Dog, book, tea - Free animated GIF - PicMix 

Suloista, tuulista sunnuntaita! 

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg 

perjantai 12. kesäkuuta 2026

Kotona paras

Happy Weekend - Free animated GIF - PicMix 

Klo 10:01--> Koska olen neljänä päivänä liikkunut niin paljon joka puolella, että jalkoja särkee päivin öin, loppuviikon olen vain, enkä tee yhtikäs mitään. Puolustelen tätäkin sanomalla, että olen eläkkeellä ja voin tehdä mitä haluan, milloin haluan tai olla kokonaan tekemättä. Olen oman osuuteni töistä aikoinaan tehnyt, joten nyt on aika nauttia olostaan. Ja sitä voi tehdä monin eri tavoin. 

Voin hypätä bussin kyytiin ja mennä muualle, voin lähteä kävelylle reppu selässä ja tutkia lähimaastoja, voin istua partsilla lukien, kutoen, ristikoita täyttäen, taivasta katsellen ja luontoa kuunnellen. Tai kuuntelen musiikkia, silitän, siivoan, teen jotain erilaista ruokaa, jonka koristelen kauniiksi annokseksi tai sitten vain olen, enkä tee mitään. Makaan sängyllä katsellen taivasta tai nuokun keinutuolissa. 

Summer. - Free animated GIF - PicMix 

Toisilla on kauhea kiire koko ajan ja suurin osa valittaa, että nyt vasta kiire onkin, kun on eläkkeellä. Minusta se on vain tekosyy sille, että pelkää pysähtyä, kuunnella hiljaisuutta ja olla oman itsensä kanssa. Olen erästäkin tuttuani kehottanut sanomaan ei kaikille niille, jotka pyytävät jokaisiin kissanristiäisiin tai yhdistysten hommiin. Hänkin on oman osuutensa tehnyt työelämässä ja yhdistyksissä, joten hänellä on lupa nyt nauttia siitä, että ei ole kiire ja voi itse valita tekemisensä muita kuuntelematta. Se on jokaisen eläkeläisen oikeus.

Tunnen monta sellaista ihmistä, jotka ovat koko ajan menossa jonnekin, ettei tarvitse olla kotona. Mutta jos koti on kuin suoraan sisustuslehdestä; kalsea, kylmä, persoonaton, ei siellä kukaan viihdykään. Olin hyvilläni, kun viime viikolla luin jostain sisustusalan ihmisestä, joka sanoi, etteivät ihmiset uskalla tehdä kodeistaan omannäköisiään, "koska kaikilla muillakin on se muodinmukainen persoonaton musta-valko-harmaa-beige koti". Ei uskalleta poiketa massasta. Pelätään, mitä ne muut sanovat, jos keittiökaapit eivät olekaan harmaat tai mustat ja koko koti beigen värinen. Vaikka oikeasti  haluaisi kirkkaanpunaiset tai keltaiset, vihreät, siniset tai pastellit kaapit. 

Jaksan ihmetellä yhä uudestaan, miksi ihmiset ajattelevat liikaa muita, eivätkä uskalla olla omia itsejään. Jos tykkää vaikka pinkeistä kaapeista, niin miksei niitä voisi sitten hankkia? Onko sillä väliä, mikä on muotia tai mitä muut niistä ajattelevat? Oma koti on oma koti. Sen voi tehdä persoonalliseksi, sillä koti kertoo jotain sen asukkaista siellä käyville.

 Everyday Weekend Retire - Free animated GIF - PicMix

Minun kotini ovat aina olleet persoonallisia. En edes muista, milloin minulla olisi ollut kirjahylly, sohva tai nojatuoli. Kun minusta niillä ei ole mitään virkaa minun kodissani, niin miksi hankkisin sellaiset vain siksi, kun muillakin on tai että on tapana olla??? Ei minua haittaa, että kävijät ihmettelevät keittiötäni, jossa jokaisen kaapin ovessa on menneiden vuosien kalenterikuvia ja postikortteja. Minä vihaan näitä vuokra-asunnon valkoisia seiniä ja ovia ja siksi yritän ne peittää. Olen jo vuosia ottanut talteen eri seinäkalentereiden kauneimpia kuvia, leikannut ne irti ja säilytän niitä yhdessä kasassa neljän vuodenajan mukaisessa järjestyksessä. Sieltä on sitten helppo ottaa kunkin ajan kuvat ja vaihdella niitä kaappien ovissa. 

Eteiskäytävän seinät olen peittänyt tauluin ja palapelitauluin. Täällä olohuoneessakin on tauluja ja isoja kukkia peittämässä valkoisuutta. Makuuhuoneen seinillä ei ole mitään, mutta siellä käynkin vain nukkumassa. Ne seinät ovat vaalean mintunvihreät. Minulle riittää, että ikkunassa on valoverho, joka on kyllä yleensä sivussa, ja ikkunalaudalla kukkia. Pimeään aikaan ikkunassa roikkuva punainen hiletähti antaa valoa tai sytytän kattolampun paikalla roikkuvan lyhdyn, jossa on värivalot ja joka antaa seinille salaperäisyyttä heijastaessaan kuvioita seinille ja kattoon.

 Happy Summer - Free animated GIF - PicMix

Kotoisuutta voi saada aikaan eri tavoin. Itselläni se näkyy eniten keittiössä, jossa vaihdan verhoja ja pöytäliinoja, lautasliinatelineitä, kukkia jne. ja pidän huolen siitä, että kaikki on sävysävyyn. Jopa kahvikuppeja käytän sen mukaan, mikä väri sopii yhteen pöytäliinan ja lautasliinojen kanssa. :)

Makuuhuoneessa on pörröhuopa peiton päällä. Olohuoneessa taas on minun kukkiva viidakkoni, pieniä koriste-esineitä, mutta myös sekasortoa kirjoituspöydälläni ja lankakoreja joka paikassa. :)))) Tämä koti on minun näköiseni. Minua ei kiinnosta, mitä mieltä muut ovat siitä. Omissa kodeissaan he saavat asua steriilin laboratoriomaisissa muotikodeissa tai vaikka kartanotunnelmissa, mutta minulle tämä on se kotoisa oma pesä. Olen täällä onnellinen ja tyytyväinen. Moniko niistä muodin perässä juoksevista voi sanoa samaa omasta kodistaan? Tekeekö heidät onnelliseksi se, että kaikki on kuin kukaan ei siellä asuisi tai että kaikkialta huokuu raha ja kalleus? Kaikkien kotien pitäisi olla omistajiensa näköisiä. Ei sliipattuja kiiltokuvia, vaan sellaisia, joissa näkyy siellä asuvien persoonallisuus.

 Relax and Enjoy Your Weekend. Woman. Spring or summer - Free animated GIF -  PicMix

Mitenkäs tästä höpinästä tulikin näin pitkä? Parasta lopettaa ennen kuin viimeinenkin lukija karkaa sivuilta.

Toivotan siis kesäisen kaunista viikonloppua! 

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg 

torstai 11. kesäkuuta 2026

Nyt se löytyi! ♥

IMG_0003%20%2811%29.jpg 

Klo 14:14--> Eilisaamuna kävelin taas kaupungilla. Eräällä kadulla vastaani tuli kaksi ukrainalaista nuorta naista polkupyöriä taluttaen ja toinen heistä sanoi, että "Sinulla on kaunis staili". :) Hymyilytti.

Kävin thaimaalaisen liikkeessä katsomassa kesämekkoja, mutta ei hänellä ollut siellä blingbling-mekkoja. Ovat kuulema kotona, kun eivät mene kaupaksi ennen turistiaikaa, jolloin hän laittaa ne ulos näytille. Kysyin mekkoa, jossa olisi kimallusta ja jouduin englanniksi selittämään, mitä on kimallus. Kun astuin ovesta sisään, hän sanoi, että minä muistan sinut, sinulla on sellainen farkkutakki ja ihana hame. Nyt kesämekkoa enemmän ihailua saivat korvakoruni, jotka ovat kukan muotoiset ja jokainen terälehti on erivärinen kivi.

Sieltä suunnistin kahteenkin käsityöliikkeeseen ostamaan eioota. Yhden taiteilijan putiikista ostin sinisiipi-perhoskorvikset.

Seuraavaksi meninkin kukkakauppaan kysymään sitä ristin muotoista kukka-alustaa. Olisin laittanut siihen keskelle sinisen sydämen ja ympärille koristekiviä toisin sanoen tekolasimurskaa. Ei löytynyt. Mutta kun käännyin katsomaan taakseni, siellä se oli!

 IMG_0006%20%286%29.jpg

Keltainen orkidea. Pakkohan se oli ottaa mukaan, kun ei tiedä, milloin sellaisen seuraavan kerran näkisi. Oli siellä jos jonkin väristä orkideaa. Melkein ruskeakin oli yksi omituisin pilkuin. 

Mutta nyt minulla on se. ♥ 

Ostin myös pienen betonienkelin, jossa enkeli nojaa käteensä. Kotona kirjoitin käsivarsiin hoitamani haudan vauvan nimen ja taakse selkään kirjoitan syntymä- ja kuolinpäivät. Siipiin sipaisen joko kultaa tai hopeaa, riippuen siitä, kumpaa kaapeistani löydän. Vielä pitää kehitellä joku rautalankasysteemi, jolla kiinnitän sen maahan. Vaikka ei kai kukaan varasta enkeliä, jossa on jonkun toisen nimitiedot.

 IMG_0009%20%283%29.jpg

Sitten pitikin jo kipin kapin tulla kotiin, laittaa kolme punaisen kerrotun kiinanruusun tainta juurineen varovasti pakastuspussiin ja vein sen muassani sirossa lahjakassissa kampaajalleni.

Kun auringonpaisteessa aamulla katsoin päätäni, näin, ettei sitä kannata kokonaan harmaaksi vetää. On vielä aivan liikaa omaa tummanruskeaani jäljellä. Niinpä hiukseni ovat nyt omanvärisiäni ja toivon pesun jälkeen violetin kurkkivan sieltä pohjalta ja antavan mielenkiintoa väritykseen. Juuret tulevat varmaan harmaanvärisinä kurkkimaan maailmaa, mutta annan niiden joko kasvaa tai värjäytän juurikasvun omalla värilläni. Toisaalta, voin vetää shampoon joukkoon joskus sävytettä, että saan eloa ja väriä.

 IMG_0012%20%282%29.jpg

Iltapäivän lopulla tuli jätskiauto pihaan ja ostin sieltä appelsiiniveneitä (aika mauton) ja kaksi pakettia pikkuhaamuja. Ne mehujäät ovat juuri oikean kokoisia hellepäivien pahan olon helpotukseksi.

Sitten saikin ottaa kiristävät vaatteet ja kengät pois ja mennä sängylle jalat taivasta kohti nostettuina. Nilkat turpoavat heti, kun mittarissa on noin +24ºC sisällä.

 IMG_0004%20%287%29.jpg

Tänä aamuna lähdin puoli kymmeneltä kohti sairaalanmäkeä. Vieressäni istunut mies sanoi odottaneensa jo yli tunnin. Pelkäsin, että minäkin joudun siellä istumaan yliaikaa. Onneksi aikani klo 10:10 piti melko tarkoin paikkansa. Oli sama lääkäri kuin viime kerrallakin. Sain luvan ottaa näinä kuumina päivinä kaksi diureettitablettia. Sain myös lähetteen naapurikaupunkiin, jonne varasin ajan loppukuuksi. 

Nyt olen istunut partsilla lukemassa lehtiä ja juomassa teetä, mutta seuraavaksi menen sängylle ja nostan jalat seinälle.

Leikkasin myös kiinanruususta kymmenen oksaa, kun se leviää holtittomasti joka puolelle. Ja tyyrian leikkasin melkein kaljuksi. En ole ikinä sitä leikannut alas, joten nyt sitten 18 vuoden jälkeen sen tein. Jospa se alkaisi kasvaa ylöspäin, eikä tee vain riippuvia oksia. Lattia oli täynnä valkoista nestettä. Ja kyllä, minulla oli käsineet käsissä ja saksetkin pesin huolella leikkaamisen jälkeen. 

 Sommerregen - Free animated GIF - PicMix

Lupaavat sadetta saapuvaksi parin tunnin päästä ja hyvässä lykyssä saan katsella ukkostakin. :) 

Joten raikkaampaa ilmaa odotellen toivotan Teille kaunista loppupäivää!

P.S. Väkeä tulee ovista ja ikkunoista blogiin, mutta vain muutama tuttu uskaltaa mitään kommentoida. Jollet halua kommenttiasi näkyville, voit siitä mainita viestissäsi ja silloin se jää vain minun silmilleni. :)

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg 

tiistai 9. kesäkuuta 2026

Kesä kukkii

 Hot Summer - Free animated GIF - PicMix

Klo 09:31--> Ei näy loppua liian lämpimille päiville. ;( En tykkää yhtään! 

Eilen lähdin jo aamuaikaiseen ulos ja kaupungille. Ehti siinä asioita hoitaessa neljä tuntia vierähtää ennen kuin rättiväsyneenä, hikisenä ja jalat turvoksissa tulin kotiin. 

Kun sain tavarat jääkaappiin, pakastimeen ja ruokakomeroon, riisuin liiat vaatteet pois, menin sängylle ja nostin jalat seinälle. Viiden minuutin kohdalla oikein tuntee, miten jotain alkaa valua alaspäin nilkoista. 20 minuuttia olen kerrallaan tuossa asennossa. 

Loppupäivän joko istuin partsilla kutomassa tai siirtelin kukkia, tavaroita ja huonekaluja. Laitoin pöydän ikkunan eteen ja siihen kaksi jatkopalaa, jotta se on ikkunan pituinen ja tuo tilaa kukille. 6-tasoisen kukkapöydän vien vintille tai lahjoitan pois, sillä sitä ei enää tarvita. Olen koko ajan pelännyt, että seinäamppeli putoaa alas, kun unelma kasvaa koko ajan kuin rikkaruoho. Nyt nostin sen pöydän päälle laittamani pienen pyöreän pöydän päälle. Silti sillä on enää 20 senttiä ennen kuin koskee lattiaan.

Plant, plant - бесплатно png - PicMix 

Aasinkorvakin on nyt pöydällä ja valuu lähes lattiaan asti. Sen pikkupöydän alla pöydällä on aaloe vera ja sitten tuo mikäliepalmu tuo tuohon asetelmaan korkeutta.

Yönprinsessa saa oman altakasteluruukun ja köynnöskehikon, kunhan saan tilauksen valmiiksi Kärkkäiselle. Tilaan samanlaisen ruukun myös kliivioille. Helpompi hoitaa altakastelulla kuin yrittää muistaa käydä kastelemassa pesuvatiin. :) 

Keltainen kiinanruusu oli kasvamassa vinoon, joten leikkasin sen kaikki oksat pois. Tuossa ruukussa on kolme vartta ja nyt jokaisessa on vain yksi haarakohta. Kovasti lykkää uusia lehtiä.

Yksi iso ruukku alkaa olla täynnä, joten siitä poistan osan rönsyliljasta ja yhden viirivehkan, ehkä anopinkieliäkin pitää karsia. 

birds - Free animated GIF - PicMix 

Istun usein partsilla ja katselen lintuja. Neljän sortin pääskyjä, vaikka se yksi onkin oikeasti kiitäjä, naakkoja, lokkeja, rastaita ja vaikka mitä. Mustarastas laulaa yöt läpeensä ja päivisin peippo lurittelee. Äskeisellä reissulla näin toisen kerran elämässäni meriharakan. Hassunkurinen lintu. Muistan nähneeni sen nelisen vuotta sitten samassa paikassa, mutten silloin tiennyt sen nimeä. Nyt katson lintuja tarkemmin, kun huvikseni kerään bongauksiani kalenteriini. Oikeasti se on Tunnista 100 lajia vuodessa, mutta tuskin saan edes viittäkymmentä kokoon. Minulla on nyt meriharakan myötä kasassa 45 lajia.

 Animated Yellow Pansy Flowers, flower , flowers , pansy , pansies , yellow  , spring , garden , yard , fleur , animated , animation , gif , gifs - Free  animated GIF - PicMix

Aamulla lähdin heti seitsemän jälkeen torille. Kävin eilen kysymässä orvokkeja ja sinitähtösiä, muttei heillä ollut ja lupasivat kysyä tutuiltaan. Teimme treffit täksi aamuksi. Eipä niitä saanut mistään, kun orvokki ei ole enää muotia, niin kukaan ei niitä kasvata, kun kukaan ei osta. 

Kävelin siis Cittariin, jossa nyt ei ollut paljon mitään tarjolla ja Prisman kesätori avautuu vasta kymmeneltä. Ja minä olin siellä vartin yli 8. Kävelin siis kotiin ostettuani kaksi ruusukimppua ja yhden harsokukkanipun keittiööni silmäniloksi.

Kyllä harmitti! Minä kun varustauduin lähtiessäni ottamalla mukaan käsilaukkuuni muovipussin, istutuslapion ja kertakäyttöhanskat. Täytyy muuttaa suunnitelmia. Minulla on jo uusi idea mielessä. Alkuperäinen tarkoitus oli siis laittaa kukat ristin muotoon. Keskelle sininen orvokki ja muu osa rististä keltaisin orvokein. Olisin laittanut pelkkiä sinitähtösiäkin, jos niitä olisi ollut, mutta nyt teen jotain ihan muuta.

 laundry day - GIF animate gratis - PicMix

Tänään on lakananvaihto- ja pyykkäyspäivä. Eka satsi pyörii jo kuivausrummussa ja toinen pyykkisatsi koneessaan. Pesen tänään myös tyynyt, peiton ja pörröhuovan. Patjansuojukselle saa kelvata pelkkä tuuletusohjelma kuivausrummussa. Patjan imuroin, pyyhin pölyt sängyn laidoilta ja imuroin maton sängyn alta. Siivoan yöpöydät ja kukkalaudan, putsaan Neiti Siro Sieväsen ja pyyhin pölyt isosta peilistä. Siinä onkin sitten yksi huone saanut kunnon siivouksen, kunhan vielä silitetyt lakanat ja tyynyliinat laitan paikoilleen. 

Tänään täytyy jossain vaiheessa käydä Salessa viemässä pulloja ja ostamassa jotain muodon vuoksi. Kun en sitä bonuskorttia ole käyttänyt aikoihin.... Tosin, posti toi eilen uuden pankkikortin ja sitä pitää kerran käyttää tunnusluvun kanssa, että se alkaa toimia. En uskalla vielä vanhaa korttia tuhota. Otan  ne molemmat mukaani, että ainakin toinen toimii.

 HAVE A WONDERFUL DAY - Darmowy animowany GIF - PicMix

Mutta nyt jatkan päivän puuhiani. Ihanaa päivää kaikille! 

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg 

lauantai 6. kesäkuuta 2026

Minivoileipäkakku lauantaimakkarasta

IMG_0018%20%281%29.jpg 

Klo 11:48--> Kun toiset tekevät voileipäkakkuja kalasta ja kinkusta, niin tällainen erilainen nuori teki lauantaimakkarasta. :) 

Käytin ohjenuorana tätä <--klik  ohjetta.  

Eilen otin esille kaksi graham-paahtoleivän palasta ja yhden tumman kauraisen Reissumiehen, jonka kuutioin. Laitoin pakastusrasiaan kelmua ja lautaselle noin 1,5 dl kuumaa vettä ja yhden kasvisfondin, jonka sekoitin veteen. Kostutin ensin paahtoleivän reunat ja sitten dippasin sen ja laitoin rasian pohjalle. Levitin sille italiansalaattia.

Seuraavaksi dippasin toisen paahtoleivän ja siirsin sen odottamaan leikkuulaudalle, sillä kaadoin Reissumies-kuutiot lautaselle ja kääntelin niitä liemessä. Nostin kuutiot italiansalaatin päälle kerrokseksi ja sen päälle ripottelin paprika-tomaatti-sipulinvarsisilput. Päällimmäiseksi vielä paahtoleipä ja sille sipaisin vähän valkosipulituorejuustoa.

Laitoin kelmut kiinni ja purkin jääkaappiin maustumaan.

IMG_0013%20%281%29.jpg 

Tänään sitten kippasin kakun jääsalaattipedille lasilautaselle. 

IMG_0014%20%281%29.jpg 

Sekoitin valkosipulituorejuuston kurkkumajoneesin kanssa sekaisin ja voitelin kakun sillä. Voitelin lauantaimakkaraviipaleet puoliksi tuorejuusto-majoneesilla ja laitoin kakun päälle dipattuani ne ensin persilja-sipulinvarsi-valkosipulinvarsisilpussa.

IMG_0025%20%281%29.jpg 

Juustoviipaleista tein ruusun keskelle käyttämällä pientä pikaria sekä pyöreisiin paloihin että tekemällä ruusun sen reunan avulla.

IMG_0024%20%281%29.jpg 

Koristelin syötävillä orvokeilla, paprikakukilla ja -silpulla, minitomaateilla, tuorekurkulla, persiljalla ja jopa oliivirenkailla. 

 IMG_0029%20%281%29.jpg

Siinä se nyt on. 

Pöytä on katettu, vain vieras uupuu. Mutta kohta hänkin on täällä. ;) 

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg