Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sormeilua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sormeilua. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. kesäkuuta 2026

Minivoileipäkakku lauantaimakkarasta

IMG_0018%20%281%29.jpg 

Klo 11:48--> Kun toiset tekevät voileipäkakkuja kalasta ja kinkusta, niin tällainen erilainen nuori teki lauantaimakkarasta. :) 

Käytin ohjenuorana tätä <--klik  ohjetta.  

Eilen otin esille kaksi graham-paahtoleivän palasta ja yhden tumman kauraisen Reissumiehen, jonka kuutioin. Laitoin pakastusrasiaan kelmua ja lautaselle noin 1,5 dl kuumaa vettä ja yhden kasvisfondin, jonka sekoitin veteen. Kostutin ensin paahtoleivän reunat ja sitten dippasin sen ja laitoin rasian pohjalle. Levitin sille italiansalaattia.

Seuraavaksi dippasin toisen paahtoleivän ja siirsin sen odottamaan leikkuulaudalle, sillä kaadoin Reissumies-kuutiot lautaselle ja kääntelin niitä liemessä. Nostin kuutiot italiansalaatin päälle kerrokseksi ja sen päälle ripottelin paprika-tomaatti-sipulinvarsisilput. Päällimmäiseksi vielä paahtoleipä ja sille sipaisin vähän valkosipulituorejuustoa.

Laitoin kelmut kiinni ja purkin jääkaappiin maustumaan.

IMG_0013%20%281%29.jpg 

Tänään sitten kippasin kakun jääsalaattipedille lasilautaselle. 

IMG_0014%20%281%29.jpg 

Sekoitin valkosipulituorejuuston kurkkumajoneesin kanssa sekaisin ja voitelin kakun sillä. Voitelin lauantaimakkaraviipaleet puoliksi tuorejuusto-majoneesilla ja laitoin kakun päälle dipattuani ne ensin persilja-sipulinvarsi-valkosipulinvarsisilpussa.

IMG_0025%20%281%29.jpg 

Juustoviipaleista tein ruusun keskelle käyttämällä pientä pikaria sekä pyöreisiin paloihin että tekemällä ruusun sen reunan avulla.

IMG_0024%20%281%29.jpg 

Koristelin syötävillä orvokeilla, paprikakukilla ja -silpulla, minitomaateilla, tuorekurkulla, persiljalla ja jopa oliivirenkailla. 

 IMG_0029%20%281%29.jpg

Siinä se nyt on. 

Pöytä on katettu, vain vieras uupuu. Mutta kohta hänkin on täällä. ;) 

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg 

lauantai 30. toukokuuta 2026

Kuu, pääskyset ja limput

Happy Weekend - Free animated GIF - PicMix 

Klo 13:41--> Eilinen meni taas partsilla istuen ja kutoen, taivasta katsellen. Samalla vertasin lintujen liitoa tuulessa. Että miten erilaisesti ne tuulenpuuskia käyttävät hyväkseen.

Pari päivää onkin ollut aivan ihanteelliset olot partsilla oleiluun. Nyt se on ohi, kun nytkin mittari posottaa jo lähellä kahtakymmentä ja partsilla +24ºC, vaikka yksi laseista on auki. Siirsin tuolini takanurkkaan, että  saan mahdollisimman kauan olla varjossa. 

Kuusi pääskystä lentää ympäriinsä. Etsivät kai pesintäpaikkaa. Välillä kiusaavat lokkeja. Ja vähän aikaa sitten kuulin ekat kirskaisut eli tervapääskyt ovat tulleet maisemiin.

Naakan pesässä savupiipun pellin alla on poikasilla nälkäiset oltavat, kun lokit eivät antaisi emojen mennä niitä ruokkimaan.

Full Moon, moon , water , night , background , blue , moonflower26 -  Бесплатный анимированный гифка - PicMix 

Illalla istuin partsilla katsellen kuuta. Oli valoisaa, joten ei sen valosta paljon iloa ole. Neljältä en olisi millään malttanut mennä nukkumaan, kun alkoi sen päiväinen linnunlaulukonsertti. Kaunis konsertti nimenomaan. ♥

Aamulla vaihdoin vihdoin lakanat, kävin suihkussa, muuntauduin ihmisiksi, keitin aamupuuroa ja menin partsille kutomaan.

Äsken laitoin leivät uuniin paistumaan ja tein siirappiveden valmiiksi. Kaapissani näet on ollut jo tovin Tuoppi saaristolaislimpun ainespussi. <--klik  Kun en viitsinyt viikolla mennä kauppaan, päätin leipoa leivät itse. :) Helppoa kuin heinänteko, kun laittaa vain kulhoon veden ja kuivahiivan  ja sekoittaa jauhot sekaan. Sitten voideltuihin vuokiin leivät kohoamaan ja kolmen vartin päästä uuniin. Varttia ennen valmistumista sudin ne vielä siirappivedellä.

Tuolla ne ovat nyt uunissa paistumassa.

Aamulla pöytää kattaessani opettelin uuden lautasliinamallin, perhosen. <--klik 

Happy weekend! - Free animated GIF - PicMix 

 Eipä tässä nyt muuta. Jos partsilla tulee liian kuumaa, katson pari jaksoa Chelsean etsivää. <--klik

Lämmintä, kaunista ja viihtyisää viikonloppua! 

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg 

maanantai 4. toukokuuta 2026

Harsopilviä ja kukkayllätyksiä

 IMG_0006%20%E2%80%93%20kopio%20%2814%29.

Klo 21:17--> Toissaöinen sade sai koivut paitsi puhkeamaan kukkaan, myös lehdet ilmestymään ja kaikkialla näkyy nyt hentoa vihreää.

Eilisaamuna menin jo aikaisin partsille kuuntelemaan mustarastaan huilua. Aamupäivän taivaalla liiteli kotka. Teki kierroksia, läpäytti laiskasti siipiään ja kaarteli yhä kauemmas. Palasi sitten takaisin ja meni merelle päin.

Västäräkki ilmoitti tulostaan ja tepasteli naapuritalon katolla.

Iltapäivällä taivaalla oli palleropilviä. Yhtäkkiä ne hajosivat harsopilviksi, joka leijui kuin huntu tuulessa.

Ei aikaakaan, kun taivaan täytti, siis siltä kohdin, joka partsilleni näkyy, höyhenen kaltaiset untuvapilvet. 

 Sain lahjan tehtyä ja kun tänään laitoin sen kuoreen valmiiksi lähtemään, huomasin vasta illalla, ettei minulla ole siitä kuvaa. No, samapa tuo. Kerron myöhemmin, mikä se oli. 

Nyt olen kutonut sateenkaari-langasta sukkia. Ei hajuakaan, kuka ne saa. Mutta tehtävä on, kun löysin partsin säilytyslaatikosta ne kerät.

IMG_0002%20%E2%80%93%20kopio%20%2830%29. 

(luonnossa kukka on keltaisempi) 

Kukat sitten osaavat yllättää. Täytin eilisaamuna juoppojen kukkien vesisäiliöt ja kun menin khh:seen katsomaan tulitikkukaktustani, huomasin keltaisen kliivian kukkivan. Ja juurihan minä viikko sitten kävin siellä kurkkimassa jokaisen kliivian lehdet ja tutkimassa välit, eikä kukista ollut tietoakaan. 

Tuo keltainenhan kukki vähän aikaa sitten. Ja taas! Tänään kaksi kukkaa on avautunut ja nuppuja on kuusi. 

 Eilen pesin myös kylppärin ikkunan ja vaihdoin nukkumatin ja joulukaktuksen (kuva ylimpänä) paikkoja. Nukkumatti on nyt täällä olkkarissa. Joku kasveista napsuu koko ajan. Ehkä palmuvehka kummittelee.

 IMG_0006%20%E2%80%93%20kopio%20%2813%29.

Ai niin, lupasin vappubrunssistani laittaa kuvan. :) Ei se kaksinen ole, mutta liikaa oli jo tuossakin. Lihapullat unohdin ja niistä tein tänään ihan vanhanaikaisesti ruskean kastikkeen ikivanhalla valurautapannulla ruskistaen. Jos saisin vielä ketsuppia syödä, olisin sitä laittanut mausteeksi, mutta koska en saa, jouduin tyytymään pizzamausteeseen ja omatekemään yrttisuolaan.

Eilen tein puolikkaan kauralastutaikinan ja paistoin Pöhöttimessä neljä kerrallaan. Hyvin maistui teen kera.

 IMG_0009%20%E2%80%93%20kopio%20%2810%29.

Kävin äsken ottamassa kuvan partsin kukkaköynnöksestä. Ettei unohdu. Tuollainen on tuon väkerryksen tulos.

Aamulla ennen yhdeksää jo lähdin apteekkia kohti. Kyllä sairastaminen on kallista! Sinne jäi taas melkein satanen, vaikken ostanut kuin kahta lääkettä. Cittarista hain couperosa-ihoni punaisuutta peittävää puuteria ja vihreän kajalin, kun se maksoi alle kaksi euroa. Löysin myös kukkakuvioisia lautasliinoja, jotka sopivat tämänhetkiseen pöytäliinaan. Yritin etsiä kirkkaankeltaisia pikkumukejakin, muttei ollut kuin vaaleankeltaisia isoja. En ostanut niitä.

Keskustan pikkukaupat aukeavat melkein järjestään kymmenen ja yhdentoista välillä, joten en päässyt kirppikselle tai leipäpuotiin, mutta kirjakauppaa juuri avattiin. Ekaa kertaa siellä kävin. Näkyi olevan kaupungin toiseksi paras korttivalikoima. Harmi vain, että siellä haisi viemärin haju. Ei siellä kauaa pystyisi olemaan. Alkaisi oksettaa.

Torilla katselin perunoita, mutten mitään viiden kilon pussia jaksaisi kotiin kantaa ilman reppua, joka ei ollut mukana, enkä osta uusia perunoita 14 euron kilohintaan. Enkä muutoinkaan, sillä mahani ei niitä kestä. 

 IMG_0007%20%E2%80%93%20kopio%20%2813%29.

Kotiin tultua menin taas partsille kutomaan ja kuuntelemaan linnunlaulua. Enimmäkseen kuului vain naakkojen ja lokkien kinastelua. 

Aamulla neljä pikkunaakkaa ilmestyi katolle, mutta kun lokit näkivät ne, ne ajettiin pois, kun ne yrittivät mennä savupiippuun pesäänsä. Sitä kinaa se oli koko päivän. 

En tiedä, missä naakat nyt yönsä viettävät. Äitilokki istuu pesässä ja ilmoittaa kaverilleen heti, kun joku naakoista yrittää mennä pesäänsä. Ja se kaveri syöksyy aina jostain kuin taikaiskusta ja ajaa naakkoja takaa.

 good night - Free animated GIF - PicMix

Mutta nyt toivotan kaikille hyvää yötä! Ensi yönä saan jo ehkä nukuttuakin.... 

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg 

tiistai 28. huhtikuuta 2026

Silmukoita, ruokaa ja kukkia

IMG_0019%20%E2%80%93%20kopio%20%282%29.j 

Klo 10:35--> Aamupäivää! Suihkussa käyty, ihmiseksi muuntauduttu, korut valittu, lääkkeet otettu, teevesi termareihin keitetty, aamumysli mehukeiton kanssa syöty (kun ei ollut hiutalaita puuroon) ja lintujen touhuja katseltu. Ynnä luettu aamulla tulleet ilmaislehdet ja kasa mainoksia.

Kohta menen partsille jatkamaan kutomista. Mutta sitä ennen esittelen eilen vihdoin viimein valmistuneen beanie-pipon. Se olisi pitänyt tehdä ohuemmasta langasta, mutta eivät minun käteni enää sellaiseen voi ryhtyä. 

IMG_0002%20%E2%80%93%20kopio%20%2827%29. 

Hyvä, kun sain tämänkin koekappaleen väännettyä valmiiksi monien kramppien saattelemana. Ikinä enää en moiseen ryhdy eli hyvästi kiertäen tehtävät silmukat! Kivijalka-kaupunki lankana. Monesta eri ohjeesta koottu malli.

Tuostakin tuli niin ruma, etten tiedä, kehtaanko kenellekään edes näyttää moista räpellystä.

IMG_0007%20%E2%80%93%20kopio%20%2812%29. 

Aamun auringossa joulukaktuksen kukat näyttävät suorastaan hempeiltä. 

Ehkä saan tänään nuo peikonlehdet eroteltua mullasta. Jätän omaan ruukkuuni kaksi tai kolme kasvamaan. Kyllä ne kumminkin kohta ovat yli metrisiä, vaikka sen pitäisi olla ihan tavallinen pieni peikonlehti.

IMG_0005%20%E2%80%93%20kopio%20%2812%29. 

Askartelin eilen ilmoituspohjan valmiiksi ja äsken kirjoitin tekstinkin valmiiksi. Eiköhän tuolla saa huomion. :) 

Olen aina tykännyt peikonlehden muodosta. Joskus haaveilin kangaskassista, jossa olisi koristeena yksi iso lehti. Ehkä katson kangaskaupasta kangaspalan, jossa olisi peikonlehti ja applikoin sen johonkin kangaskassiin. Onhan minulla nyt ompelukonekin.

 IMG_0001%20%E2%80%93%20kopio%20%2831%29.

Eräänä päivänä teki kauheasti mieli juustoista makaroonia. Pakkohan sitä oli tehdä. Joskus on vain noudatettava mielitekojaan. Ja sehän on helppoa, kun ei tarvitse muilta kysyä, että mitä tänään syödään. ;)

 Eilinen ilmataistelu lokkien ja naakkojen kesken kävi lokkien häviöksi, mutta illalla ne olivat jo pesäntekopuuhissa toisen naapuritalon katolla partsin puolella. Luulenpa, että tuo toinen pesivä lokkipari kahden talon päässä on liian lähellä ja ne häviävät reviiritaistelun.

Ulkona on keväisen kaunista, kun voikukat ja käenrieskat kukkivat. Katselin niitä kävellessäni puiston läpi. Narsisseja vaihdetaan orvokkeihin ja väriläiskiä on siellä täällä. 

 IMG_0020%20%E2%80%93%20kopio%20%282%29.j

Mutta nyt suuntaan päiväksi partsille. Ihanaa kevätpäivää! 

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg 

maanantai 27. huhtikuuta 2026

Kevätaurinkoa

New Week - Free animated GIF - PicMix 

Klo 07:45--> Viikon paras päivä on taas koittanut ja koko keväinen viikko on edessä.

Eilen istuin partsilla ja täytin ristikkolehteä. Sitten jatkoin kukkaköynnöksen virkkuuta, kun ensin löysin sopivia vihreitä lankoja varreksi. Kun puuvillalanka loppui, etsin parvekelaatikoiden lankakätköistä Kotiväki-lankaa ja jotain muuta vihreää. Lopulta siinä oli kolme ohutta lankaa yhdessä, että pääsin jatkamaan köynnöksen loppuun.

 Kaikki kukat on avattu ja nyt odottelen vain keskiviikkoiltaa, jolloin laitan ensin kultalehtiköynnöksen pohjalle alkuun niin pitkälle kuin se riittää ja sitten laitan omani sen päälle sermin melkein loppuun. Sillä en laita sen lasin kohdalle, jota kesällä pidän silloin tällöin avoinna. 

Lopuksi viritän tuikkuketjun kaiken komeuden ylle, että iltaisinkin on jotain nättiä katseltavaa. Se aurinkokennolla toimiva... Pitää vain löytää sille sopiva latautumispaikka.

Happy Monday - Free animated GIF - PicMix 

Eilen kävin myös läpi niitä 1100:tta kuvaa, jotka siirtyivät kännystä koneelleni. En uskonut, että se siirtää muidenkin lähettämät kuvat jostain kansioistaan koneelle ja nyt yritin poistaa kaikki ne. Olinhan ne jo kännystä poistanut ja silti se jemmasi ne jonnekin. Lisäksi ne kuvat ovat niin valtavan kokoisia, että jokainen täytyy yksitellen käsitellä normaalinkokoiseksi ennen kuin niitä voin blogiinkaan siirtää.

Täytyy yrittää löytää kännystä jostain asetus, jonka avulla otetut kuvat saa pienennettyä jo ottamisvaiheessa automaattisesti. 

Löysin myös kuvan tuosta orkideaparista, joka oli aikoinaan kukkinut omistajallaan vuosia sitten ja ei tuo toinen tule olemaan pinkki. ;( Se on valkoinen keltaisella keskustalla. 

 It's Monday - Free animated GIF - PicMix

Illalla sammuin taas kuin saunalyhty. Menin peiton alle kyljelleni maski kasvoillani ja kurkistin tyynyjen yli, että kello oli 20 yli kymmenen, enkä muista edes laskeneeni päätä tyynyyn, kun jo nukuin. Neiti Siro Sievänen sammui yöllä kolme kertaa. 10 yli kaksi ja 10 yli kolme sekä myöhemmin aamuyöstä, jolloin en kelloa katsonut.

Kuudelta nousin ylös avaamaan verhot ja katsomaan auringonnousua. Nytkin se taivaalla helottaa kirkkaasti.

 spring bp, flowers , birds , bird - Free animated GIF - PicMix

Äsken täytin lääkedosetin viikoksi, sillä ensi viikolla loppuu kahdetkin lääkkeet. Täytyy viimeistään maanantaina käydä apteekissa. Huomenna siirryn Histeciin, joten katsotaan, onko se yhtä väsyttävä kuin Heinix. 

Dosettia täyttäessäni kiinnitin huomiota lokkeihin, jotka niin ahkerasti lensivät ikkunoiden ohi heiniä suussaan. Kun katsoin ulos tarkemmin, näin, että naapuritalon savupiipun juuressa on iso kasa heiniä ja kaksi lokkia tekee siihen pesää. En tiedä, ovatko hajottaneet piipussa olevaa naakkojen pesää vai miten se on niin suuri yhdessä aamussa. Naakkoja ei ole näkynyt. 

Mutta tuo pesä pitäisi kyllä hajottaa ennen kuin pesä on valmis. Sen jälkeen joutuisi kestämään niiden sontimista pihan parkkialueen autojen päälle ja päälle syöksymisiä, kun poikaset kuoriutuvat. Tuo naapuritalo kun on matala omakotitalo ja ne syöksyivät ihmisten päälle jo viime kesinä matalimpien naapurikerrosatalojen katoiltakin.

P.S. Minulta jäi taistelu näkemättä, mutta näköjään naakat voittivat, tällä kertaa. 

 Monday - Darmowy animowany GIF - PicMix

Mutta nyt on aika toivottaa aurinkoista viikon alkua! Lähden puuron keittoon. 

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg 

perjantai 10. huhtikuuta 2026

Kevätiltana

 🌺Welcome a colorful spring🌺 - Free animated GIF - PicMix

Klo 19:13--> Lämpimän kevätpäivän illassa ollaan. Aamulla oli neljä astetta pakkasta, mutta aurinko paistoi nousustaan asti ja lämmitti puoleenpäivään mennessä partsinkin lähes +29-asteiseksi. Avasin yhden laseista, että sain lämmön sopivammaksi eli +19ºC. 

Toki olin jo aamulla käynyt kaupassa. Tein  löytöjä. Vaaleanpunainen jalallinen maljakko ja mansikkakuvioinen viinilasi. Lisäksi kirsikkakuvioinen tosipehmeä käsipyyhe.

Ja olihan siellä Tokyo-papujakin. Arlan ruokakermoja ostin kolmea sorttia. On sitten mistä valita sen mukaan, mitä lihaa tai kalaa käyttää. Mummonmuusia pitää aina olla kaapissa, lähisalaattia ostin ihan vain vihreäksi lisukkeeksi lautaselle, Tuc-keksejä, vehnäpullia pakasteesta. Kirsikka skyriä otin kaksi. Minusta kirsikka on niin hyvää, että otan sitä aina, kun löydän. Yritän etsiä mehuakin seuraavalla kerralla. Ale-hyllystä otin metsästäjänpihvipakkauksen.

IMG_0002%20%E2%80%93%20kopio%20%2826%29. 

Ja näin se valmisruoka tuunataan. :) Jääsalaattia, puolukkahilloa, paahdettua sipulia. Lisäksi ikkunapuutarhastani persiljaa ja valkosipulinvarsia.

Ostin myös lankakerän, josta tulee synttärilahja jollekin. Siitä ei kerrota vielä enempää.

Tiskauksen jälkeen menin partsille istumaan ja virkkasin kotinarusta ja valkoisesta puuvillalangasta amppelipidikkeen. Renkaan otin vanhasta avaimenperästä. Ensin 80 cm ketjusilmukoita, kiinnitys kolmella kiinteällä silmukalla renkaaseen ja toiset 80 cm ketjusilmukoita. Alhaalta sitten virkkasin päät yhteen. 

Nostin Klaaran avulla (tarttumapihdeillä siis) renkaan katossa olevaan koukkuun ja asetin amppelin roikkumaan tekeleeseeni. Kiedoin aurinkokennolla toimivan tuikkuketjun kukkaruukun ympärille ja lykkäsin akun keskelle ruukkua.

 Spring Evening - GIF animado gratis - PicMix

Taas polvea särkee, kun olen kävellyt liikaa sen mielestä. Laitan siihen kipuvoidetta ja toivon säryn talttuvan. Ehkä menen vielä partsille istumaan ja kuuntelemaan yölintujen laulua.

 Olisi se aurinkovarjo ollut kiva lisä partsille, mutta tyydyn siirtämään tuolia auringon mukaan. On ainakin pakko  nousta siitä aina tunnin välein, kun pitää etsiä varjoisampi kohta. :)

Taitaa olla iltateen aika.

 take a break for tea - Free animated GIF - PicMix

 Ihanaa iltaa ja viikonlopun alkua!

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg 

lauantai 28. maaliskuuta 2026

Puuroa ja tipuja

Good Morning - Free animated GIF - PicMix 

Klo 10:12--> Puuro on hautumassa Matteon toimesta, joten ei tarvitse pelätä pohjaanpalamista. Voin rauhassa täällä naputella. 

Kunhan olen syönyt, tiskaan ja sitten... jaa-a, en vielä tiedä.

Tuossa äsken laitoin keittiön ikkunan alaosaan ne lilansävyiset orvokkimuovit, staattisella sähköllä kiinnittyvät, joita olen joskus aiemmin jo korostuskynillä värittänyt. Nyt sain niistä juuri sopivan kokoiset palaset keittiöön ja väritin loputkin orvokit punaisella, keltaisella ja oranssilla. Ja loput lehdet vihreällä. Siinä oli valmiiksi vain violetteja orvokkeja siellä täällä ja muista vain ääriviivat. Nyt on värikäs verho valmis. 

Kunhan viitsin/jaksan, leikkaan Paratiisi-muovista sopivat palat makkarin ikkunaan.

Tänään etsin pääsiäisliinat ja paperitaulut esille ja laitan sinitarroilla taulut oviin. Täältä <--KLIK niitä olen välillä tilannut ja kokoelmaani kartuttanut, kun omat wanhat (80-luvulla hankitut) ovat menneet huonoiksi.

Vihdoin eilen sain led-adventtikynttilät kulutettua loppuun. Kauan ne paristot kestivätkin. 

 Good morning - Free animated GIF - PicMix

Aamukuudelta auringonnousu oli mitä ihanin, mutta nyt siitä loisteesta ei ole tietoakaan. Ihan harmaata.

Eilen kuulin ekaa kertaa mustarastaan huilua. Tänään kaksi puluparia on katsellut pesäpaikkaa naapuritalon savupiipuista, mutta jos se naakkapari tulee takaisin, tuskin sille pärjäävät taistelussa. Tosin toivon niiden voittavan, sillä onhan pulun kujerrus nyt miljoona kertaa kauniimpaa kuin naakkojen rääkyminen! 

Niissä eilen tulleissa paketeissa ei ollutkaan vielä sitä odottamaani istuinpehmustetta. Ihmettelin, kun postipoika ojensi minulle kaksi pientä pakettia. Mielessäni mietin, että ei noihin kumpaankaan kyllä se pehmuste mahdu. Toisessa oli vain se ikkunakalvorulla ja toisessa muut. Mm. suihkepullo, jonka voi laittaa vaikka nurinniskoin, kun suihkuttaa kukkia. Edellinen sanoi sopimiksensa irti ja minä tarvitsen sitä pulloa joka päivä. Ehkä se tuli käytettyä loppuun.

Kaipa se toinen paketti sitten tulee ensi kuun alussa.

 good morning - Free animated GIF - PicMix

Olen siivoillut tätä työpöytääni eilisen päivän. Tehnyt löytöjä, silpunnut turhia papereita, laittanut kirjoja, askartelutarvikkeita, koruja jms. omille paikoilleen kaappeihin ja laatikoihin. 

Orkidean toinen kukka avautui eilen. Se on pienempi kuin eka, mutta niinhän ne taitavat aina olla samassa varressa. Tai ainakin tällaisen aloittelevan kasvattajan hoivassa. 

Lähetin kuvan kukista sen antajalle ja hän sanoi, että hän kolme vuotta katseli sitä rumilusta ilman kukkia, kunnes kyllästyi. Onneksi sain sen pelastettua.

Good Morning. Have a lovely day - Free animated GIF - PicMix 

 Nyt lähden keittämään pikkukasarissa sekamehusta kiisselin puuron seuraksi.

Mukavaa viikonlopun alkua! 

Rp-nimmari%20keltainen.jpg 

keskiviikko 18. maaliskuuta 2026

Puput ja nuput

IMG_0001%20%E2%80%93%20kopio%20%2821%29. 

Klo 12:36--> Aurinko kyllä paistaa, mutta tuulee etelästä puuskissa 13 m/s ja on kalseaa. Mittarissa hädin tuskin +4ºC. Ei tee mieli mennä partsillekaan. Istun suosiolla sisällä. :)

Eilen sain kaksi vierasta. Vihdoin viimein sain maanantaina soitettua srk:n auttajille. Eräs nuorehko nainen tuli auttamaan keittiön ja makuuhuoneen isojen, ulommaisten ikkunoiden avaamisessa ja pesemisessä. Se marraskuinen myrsky kun teki ne harmaiksi ulkoa, huonosti edes ulos näki.

Laitoin hänelle pelkkää etikkavettä, lastan ja kaksi mikrokuituliinaa ynnä kertakäyttöhanskat ja hän pesi kiltisti ne ulkoikkunapinnat. Ikkunoiden aukaisu vaatikin enemmän puuhaa ja aikaa kuin peseminen.

Nyt ovat lasinkirkkaat ikkunat ja eilen jo näin kahdeksan joutsenta. Uusi laji 100 lajin bongaukseen. Joku haukkakin lensi taivaalla, mutten ehtinyt tunnistaa lajia. 

Hänen tullessaan olin tekemässä tuota pupuperhettä. Hän tykästyi niihin ja opetin mallin hänelle, sekä annoin hänen itse tekemänsä pupun mukaan, jotta voi katsoa siitä mallia. Aikoi tehdä niitä pääsiäiseksi. Itse käytän niitä nyt niin kauan kuin pupuja riittää.

Hän sanoi olevansa kova tekemään käsitöitä ja halusi tietää, miten teen sitä nukkamattoa langanpätkistä. Hain sen näytille ja hän tutki sitä mielenkiinnolla. Näytin myös tekemääni langanpätkäkerää ja miten sitä voi jatkaa aukileikatuilla lenkeillä, jollei pätkiä ole.

 IMG_0002%20%E2%80%93%20kopio%20%2821%29.

Hänen ollessaan vielä luonani, soitti joku mies ja lupasi tulla porakoneen kanssa kahdelta. Tuli myös ja nyt minulla on ovirekki keittiön ja eteiskäytävän oviaukossa. Roikun siinä aina läpikulkiessani. Tekee hyvää selälle.

Eilen aamulla leivoin taas neljä sämpylää Pöhöttimellä. Jätin ne koriin ja ne olivat vielä illallakin pehmeitä. Pöydällä ne olisivat kuivuneet. 

Tänään pitäisi oikeastaan käydä kaupassa, mutta siirrän sitä eteenpäin. Ehkä huomenna on lämpimämpää ja pääsen Postiin ja Prismaan asti. En löydä pahvisia "kirjalaatikoita" mistään, joten niitä täytyy ostaa Postista, että saan sukkia lähetettyä eteenpäin.

 IMG_0003%20%E2%80%93%20kopio%20%2816%29.

Kyllä noista nupuista vielä orkidean kukkia tulee. Elleivät sitten putoa pois jostain syystä.

 Eilisiltana juttelin yli kaksi tuntia entisen työtoverini kanssa ja samalla sain yhden sukan valmiiksi. Nyt sille pitäisi aloittaa paria. Sellaista vauvavaaleanpunaista, jossa on pinkkejä pilkkuja. Itselleni niitä ajattelin.

Partsilla on nyt +16ºC, joten ehkä sinne voi mennä vähäksi aikaa, ellei tuuli puske lasituksen raoista sisään.

Valoisaa päivää! 

Rp-nimmari%20keltainen.jpg 

sunnuntai 15. maaliskuuta 2026

Pupuja

 k%C3%A4nnykuvat%201084.jpg?1773572862

Klo 15:21 -->  Näin jossain lautasliinojen taitteluohjeen muutamia päiviä sitten ja kun se näytti sekä helpolta että nätiltä, pakkohan niitä oli kokeilla. Tosin paperisiin, ei kankaisiin. Noille piirsin kasvotkin. :)

pupulautasliinat.jpg?1773575269 

Nämä etummaiset näpertelin tänään ja jatkan tekemällä erivärisistä lisää. Saan koko pupuperheen pöydälle ja siitä on helppo ottaa lautasliina aina tarvitessa.

Väreistä tulikin mieleeni, että nythän voisi jo vaihtaa pohjan pääsiäisväreihin... Ja jos etsisin sen pupuohjeenkin tähän, että Tekin voitte kokeilla.

Se löytyy täältä <--klik 

 Räntäsateista lepopäivää!

RPnimikirjoitus.jpg 

maanantai 2. helmikuuta 2026

Helmikuu on tullut...

 Welcome February - png gratis - PicMix

Klo 01:13-->  Helmikuu on tullut, muttei paljoa lunta kyllä ole, ettei voi valkohangista puhua. Pakkasta sen sijaan on -20ºC.

Kävin iltakävelyllä ihailemassa kuun kelmeää valoa, tähtitaivasta ja pirtsakkaa ilmaa. Kotimatkalla pujahdin pikkukauppaan ostamaan laskiaispullan. 

Jätin kotona kaikki normaalit valot palamaan ja piti takaisin tullessa katsoa, miltä ikkunani näyttävät. Mutta enhän minä taaskaan muistanut nostaa katsettani niin ylös. 

Kuu loistaa tänä yönä täytenä ja valvottaa minua. Mutta nyt on sitten hyvää aikaa naputella tätä. 

 Snowy Night - Free animated GIF - PicMix

Eilen vaihdoin lakanat ja pyykkäsin. Suihkun jälkeen laittauduin ihmisiksi, että kehtasin mennä ovesta ulos. :) Kävin ulkona, vein pari kertaa roskia, vein vintille pahvilaatikoita. Siellä oli todella kylmää, joten seuraavaksi menin partsille hakemaan sisälle vajaan multapussin sulamaan. Valkosipulinkynnet olivat täyttäneet edellisen rasian juurillaan, eivätkä uudet kynnet enää alkaneet kasvaa, joten tyhjensin sen biojätteisiin.  

Pesin keltaisen (kanapihvi)rasian ja laitoin siihen myöhemmin iltapäivällä multaa ja kuumaa vettä, jotta multa kastuu ja sulaa. Huomenna tökin siihen 12-15 valkosipulinkynttä.

Kurkin aina välillä muumimaratonia ja jopa Elianin laskun (pieleen meni, kauden huonoin), ja jatkoin hommiani. 

 music box bp, jewelry , box - Free animated GIF - PicMix

Puhdistin hopeiset, tummuneet komsiopallokoruni ja laitoin ne ylleni. Minulla on rannerengas, riipus ja korvakorut. Lisäksi avasin kolmannet reiät, kun ne olivat taas menneet umpeen, kun olen käyttänyt vain yksiä korviksia pipon tai baskerin kanssa. Kotona ollessakin vain yksiä, sillä ne kolisevet kuulokkeisiin. Reiät menevät niin nopeasti kiinni, jollen käytä mitään. Kolme päivää ja sitten saa tökkiä niitä auki. Oli taas veristä hommaa, kun toisessa korvassa se reiän ympärys on paksuuntunut.

Laitoin neljä kulhollista kermaista viiliä tulemaan. Ne saavat olla kyllä viikon keittiön sivupöydällä, sillä siellä on vain +17ºC, joten eivät ole ihan huoneenlämmössä tekeytymässä. Mutta hiljaa hyvä tulee. 

kuckus uhr - безплатен png - PicMix 

Seuraavaksi otin ruuvarin esiin. Naputtelin ensin naulan ja vasaran kanssa alkureiän olkkarin pariovenkarmiin. Kun ei täällä ole muualla puuta, johon käkikellon voisi laittaa. Vielä pehmustetta (huonekaluhuopaa) kellon taakse karmiin ja kello paikoilleen. Nyt etsin kellolle oikeaa asentoa, että se pysyisi oikeassa ajassa. Taisin sen löytääkin, koska kello näyttää juuri sitä aikaa kuin pitääkin.

Tosin kello on yhtä vanha, tai vähän vanhempikin, kuin minä. Ei se voi toimia normaalisti. Se kukkuu yleensä vain kerran, oli sitten kello puoli jotain tai 12. Sitten taas välillä se voi kukkua yli 30 kertaa putkeen. 

 Orange.Fruit.gif.Victoriabea, naranja , fruta - Free animated GIF - PicMix

Keitin appelsiinikiisselin veriappelsiineista. Hyvää tuli taas. On aamuksi hyvää puuron kyytipoikaa.

Huomenna keitän riisipuuroa. Ja jos oikein olen ymmärtänyt, minulle tuodaan yksi paketti. 

Toinen tulee myöhemmin viikolla. Käytin Kärkkäisen talvialea hyväkseni ja tilasin kaikkea tarpeellista rikkasetistä muotoiltuun yönsiniseen alalakanaan, bambukauhasta huultenrajauskynään, polvituesta kontaktimuoviin, puisista voiveitsistä 7päivän kynsilakkaan. Ja paljon muuta.

Kätevää tuo kotiinkuljetus, ettei autottomana tarvitse paketteja mistään kaukaa, tai läheltäkään, raahata yksin. En edes jaksaisi.

 TEA nemokamuose animuotuose GIF ir PNG lipdukuose - PicMix

Palapeli tuli valmiiksi ja hajotin sen laatikkoonsa takaisin. Kummaa, miten ne palaset mahtuivat ostettaessa niin hyvin laatikkoon, että melkein puolet oli tyhjää, mutta nyt tuntui, että hyvä, kun saa kannen kiinni.  Varmaan sama ilmiö kuin se, että vaatteet kutistuvat kaapissa, mutta toisinpäin.

Täällä on kirjastossa hylly, jonne voi viedä palapelejä. Ja ottaa jonkun toisen tuoma itselleen. Siellä on myös paikka kirjoille, joita voi lahjoittaa eteenpäin.

On myös jämälangoille lahjoituspiste. Koska en ole 1,5 vuoteen antanut itselleni lupaa mennä kirjastoon (muutoin en tekisi muuta kuin istuisin kirja kädessä), niin en ole noita hyväkseni käyttänyt. Nyt aion viedä sinne palapelejä.

Sillä sinitarralla pysyvät seinilläni vain 500 palan palapelit. Nyt pöydälläni on 1500 palan palapeli. Kun koko on 85x59 cm, joudun kokoamaan sen "väärässä" asennossa tai istumaan pöydän päädyssä. Laitoin laatikon kannen vinottain pöydälle, että osaan suunnistaa oikeisiin kohteisiin paloja paikoilleen laittaessani. Kuvassa on kivipolku keskellä ja molemmin puolin kevätkukkia. Vasemmalla ylhäällä joku turvekattoinen vanha talo ja tietysti taivasta kiusaksi neljännes. Senkin hajotan valmistumisen jälkeen ja vien kirjastoon tai lähetän kotikotiin. Siellä pikkusiskot tarvitsevat ajanvietettä ollessaan äidin seurana. 

 BUONA NOTTE - Free animated GIF - PicMix

Taidan lähteä juomaan kuumaa teetä ja tuijottamaan yötaivasta.

Hyvää yötä ja kauniita unia! 

vaal.sin.Rp%20nimmari.jpg