Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruokaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruokaa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. kesäkuuta 2026

Juhannusta Jussin päivänä

guten morgen - Free animated GIF - PicMix 

Klo 07:34--> Yöllä satoi vettä oikein kunnolla, joten ulkona on mitä ihanin tuoksu. Nyt on hyvä tuulettaa kuumat sisäilmat ulos ja toivoa, että seinät viilenevät viikonloppuna alkavaa hellettä silmällä pitäen. Parin päivän päästä suljen ison ikkunan verhot, ettei aurinko pääse lämmittämään sisätiloja. Kestän paremmin hellekauden ohi. :)

Lauantai meni sisällä istuen, kun ulkona oli melkein +27ºC. Kudoin ja katselin Unelma-asunto auringon alta -sarjaa. Ei sitä montaa jaksoa jaksanut katsoa, kun alkoi kyllästyttää. Tahallaan välittäjät tarjoavat sellaisia asuntoja, joiden tietävät jo etukäteen menevän hylkyyn. Jos pyydetään asuntoa läheltä keskustaa, viedään jonnekin hornan tuuttiin keskelle ei  mitään tai jos halutaan talo rauhalliselta paikalta, viedään keskelle kaupunkia kerrostaloon. Näytetään liian kalliita tai remonttia vaativia asuntoja, vaikka hakijat jo alussa sanovat, mitä etsivät, millaista ja mistä.

Aika usein asuntoja vastapäätä on toinen talo. Kuka kumma haluaa elää symbioosissa naapureiden kanssa? Mutta kun heitä kuvataan parvekkeella, ei näytetä sitä osaa parvekkeesta, josta naapureiden parvekkeet näkyvät. Välillä ikkunanäkymä on naapuritalon seinä.

Juontajilla pitää olla kolmet eri vaatteet yhtä jaksoa varten ja yksi naisjuontajista kulkee niin lyhyissä mekoissa, että koko ajan joutuu jännittämään, milloin tuuli nostaa helmat taivaisiin. Muutamassa jaksossa jo näkyivätkin ne mustat shapewear-housut mekon alla. Mikähän tuo sana on suomeksi... muotoilevat vaatteet?!

Kaz_Creations, flowers , butterflies , animated - Free animated GIF - PicMix 

Sunnuntaina lähdin jo puoli kahdeksalta ulos, kun oli viileämpää ja hiljaista. Kävelin rauniopuistoon, kun luin Birdlifen sivuilta, että sieltä voisi bongata mustaleppälinnun. Puissa ei näkynyt kuin naakkoja ja rastaita. Yhdellä oksalla istui käenpoikanen niin polleana ja mietin, onkohan se kasvanut juuri sen mustaleppälinnun pesässä. 

Menin viereiseen puistoon istumaan ja seuraamaan lintujen elämää. Takanani olevassa pensasaidassa kävi kuhina ja kuului pienten linnunpoikasten "mekastusta". Vihdoin alkoi lintuja lennellä sinne tänne, mutta tunnin päästä menin  hautausmaalle ja aloin kävellä käytäviä yksi kerrallaan.

Kolme tuntia kävelin ja katselin, luin kivien tekstejä. Siellä oli paljon entisiä työtovereita, eksän sukulaisia ja tuttujani. Sain puoleenpäivään mennessä melkein puolet hautausmaasta kuljettua ja menin istumaan ensin alppiruusun alle, sitten katokseen ja lopulta sankarihautojen viereen kappelin takana. Pikkulintuja lensi yhtenään pensasaitoihin.

Olin jo lähdössä pois, kun se kaivattu mustaleppälintu tuli erään lähellä olevan patsaan päälle istumaan. Näin ja kuulin myös satakielen.

Nyt minulla on tavoite eli 50 täynnä, mutta vielä haluaisin nähdä haarapääskyn ennen kuin jätän aktiivisen bongailun. 100 lajia muilla on tavoitteena, mutten edes aio sitä yrittää.

 Butterflies - Free animated GIF - PicMix

Maanantaina lähdin aamupäivällä kävelemään kaupungin toiselle laidalle tiettyyn kauppaan. Koko matkan mennen tullen ympärilläni lensi paljon nokkosperhosia. Mistä niitä onkin niin paljon ilmaantunut? Kotiin tultua askartelin vähän aikaa ja sitten päiväunille, kun jalkoja särki.

Tänään päivystän pakettien tuojaa. Niille annettiinkin pitkä aikaväli, tuodaan yhdeksän ja neljäntoista välillä. Mutta ei haittaa, olen tänään kotona. Äsken pesin kaikki lattiat, sillä sieltä tulee kaksi mattoakin. Loppupäivä menee kukkien parissa, kun saan isot altakasteluruukut ja multasäkit.

Vien jonain päivänä mankelihuoneeseen muutaman kukkapurkin ja tuon kukkatason. Kait ne sieltä häipyvät.

Sain muutaman raparperin varren, joten menen tästä kohta keittämään raparperikiisseliä <-klik  ja myöhemmin teen raparperipiirakoita <-klik  Pöhöttimellä. Koska on keittokeskiviikko, Matteokin saa hommia. Paketissa tulee uusi teekeitin, joten ei enää veden keittämistä jatkuvasti termospulloihin. Vesipannu pääsee kaapin kätköihin odottamaan jotain muuta käyttöä.

 Summer Flowers, summer , flowers - bezmaksas png - PicMix

Hyvää oikeaa, vanhan ajan juhannusta! :) 

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg 

perjantai 19. kesäkuuta 2026

Aurinkoista huomenta!

SUMMER - Free animated GIF - PicMix 

Klo 07:36--> Täällä tämä, erään täällä käyneen mukaan seniili, ihminen kirjoittelee. Omaan blogiinsa saa mielestäni kirjoittaa ihan omia mielipiteitään, eikä täällä ole kenenkään pakko käydä lukemassa. Täytyy sanoa, että olin yllättynyt siitä, kuka tuo kirjoittaja oli. Mutta se siitä, meitä on moneen junaan... 

Eilen olin lähes koko päivän partsilla, kun oli sopivan puolipilvinen ja pilvinen päivä. Ei tarvinnut vaihdella tuolin paikkaa auringon mukaan, kun sitä ei pahemmin näkynyt.

Ristikkolehdestä täyttyi monta sivua, mutta kudin ei edistynyt.  Enhän minä pystynyt olemaan tekemättä mitään, joten aloitin harmaat sukat pässinpökkimästä langasta ja laitan varteen monivärisiä raitoja. Nuo langat ovat niitä, jotka sain serkkuni leskeltä viimeisessä kassissa, jonka hän oli oveni taakse aikoinaan jättänyt. Nyt hän saa katsella pilven reunalta, mitä niistä langoista teen. 

 summer - Free animated GIF - PicMix

Eilen alkoi tehdä mieli vispipuuroa. Eiku tuumasta toimeen. Koska en halua tehdä isoja annoksia, joita joutuu syömään päiväkausia, otin kaapista puolen litran kasarin, johon laitoin 3,5 dl vettä/sekamehua (puolet/puolet), 0,25 dl sokeria, ripauksen suolaa ja keitin ne. Vispasin kiehuvaan mehuun noin 0,6 dl mannaryynejä, vähensin levyn lämpöä ja sekoittelin puuroa aina välillä noin 10 minuutin keittoajan.  Valutin tiskialtaaseen kylmää vettä ja kun puuro oli sen 10 minuuttia kypsynyt, laitoin kasarin kylmään veteen jäähtymään.

Ei siinä kauaa tarvinnut odottaa, kun se oli jäähtynyt, ja saatoin vatkata sen kuohkeaksi sähkövatkaimella.

Se oli aivan unelmanpehmeää ja kuin vaahtoa. Söin sen jälkiruuaksi ja toisen annoksen iltapalaksi. Teen toistekin tuolla pienen annoksen ohjeella. Yksineläjän annokset ovat pieniä ja ottaa aikansa, että oppii niin pieniä keitoksia keittämään.

 GOOD MORNING! HAPPY FRIDAY! #goodmorning #goodmorningpost #happyfriday  #tgif #thegrind #fridays #fridaymeme #friday #mor… | Happy purple

Tänään joko siirtelen huonekaluja eli puran kirjoituspöydän ja siirrän sen toiselle seinälle tai sitten istun partsilla kutomassa, lukemassa, olemassa. Ei siihen sen kummempaa tarvita, kun viihdyn yksikseni. Tai sitten lähden pitkälle kävelylle.

Ensi viikolla saan sen pitemmän harjan, jolla voin lasituksen ylälistan pestä ja sitten pesen lasit yksitellen, siivoan muutoinkin partsia ja järjestelen uuteen uskoon.

Tilasin myös isoja kukkaruukkuja ja kukkatukia, joten yhdistelen lisää kasveja omiksi yksiköikseen ja pääsen helpommalla kastelun suhteen.

Tänään vien kyllä yhden isoimmista kasveista suihkuun, että se on sitten puhdas istutettavaksi isoon ruukkuun. Tuo tyttären mikälie-palmu. En ikinä muista sen nimeä.

Sitruunapuu kasvaa silmissä ja sillä on enää vajaat 15 senttiä matkaa kattoon. Pakko piakkoin katkaista latva, taas.

Summer. - Free animated GIF - PicMix 

 Keltasisuksisen valkoisen orkidean nuput pullistuvat päivä päivältä. Taitaa nyt näkyä 11 nuppua. Näköjään nuo ovat kestäviä kukkia, kun tuo eka orkidea alkoi kukkia maaliskuussa. Pitkäaikaista iloa.

Oranssinpunaiset kliivian kukat alkavat putoilla ja aina siihen huoneeseen mennessäni toivon salaa, että tulitikkukaktuksen keltaiset kukat olisivat vihdoin viimein avautumassa.

Makkarin ikkunalla parvekelaatikossa toisessa päässä kukkii tummanlilan värinen santtu ja toisessa valtavakukkainen vaaleanpuna-valkoinen. En tiennytkään, että santun kukat voivat olla niin isoja. Santtu on siis paavalinkukka eli saint paulia. 

Have a relaxing weekend. Drink - Free animated GIF - PicMix 

Mutta nyt lähden aamupalalle. Helteistä viikonloppua! 

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg 

keskiviikko 17. kesäkuuta 2026

Uusia perunoita ja mansikkaleivoksia

Miłego dnia🌹🌼💝 - Free animated GIF - PicMix 

 Klo 18:06--> Eilen oli aivan ihana päivä, kun oli puolipilvistä, eikä partsilla tullut liian kuuma. Luin, olin, söin, join, nautiskelin. 

Jossain vaiheessa alkoi tehdä mieli ihan vanhanaikaista kunnon ruskeaa kastiketta, joten ei auttanut muu kuin mennä hellan ääreen. Ruskistin jauhot, lisäsin sipulit, vettä ja kinkkupaloja, jotka otin edellisenä päivänä sulamaan. Näköjään paistoin sen kinkun ystävänpäivänä, kun ostin sen puoleen hintaan, paistoin, palottelin ja pakastin.

Lisänä söin perunamuusia ja kaikenlaisia lisukkeita. Kyllä kastike maistuikin hyvältä, melkein kuin äidin tekemältä. ♥ 

Kaz_Creations Woman Femme Shopping, kaz_creations , woman , femme , shopping  - Free PNG - PicMix 

Tänään lähdin heti aamupäivällä kauppaan reppuineni. Tietysti ostoslistan kanssa, mutta katselin myös muita tuotteita ohimennessä. Tulin kotiin, tyhjensin repun ja kassin. Vein roskia ja lähdin apteekkia kohti.

Seuraavaksi kävin Cittarissa ostamassa kimalleliimapakkauksen, otin Pirkan ja Daalia-tuplapussilakanan puoleen hintaan.

Vielä pikkuputiikin loppuunmyynnistä kasa kortteja. Kun kortit maksavat 80 senttiä ja siitäkin otetaan pois 70%, niin ei korteille paljon hintaa tullut. Enkä ostanut kuin 75 korttia..... ;)

Laundry Washboard and Tub, laundry , washboard , and , tub , png - Free PNG  - PicMix 

Tulin kotiin ja lähdin taas viemään roskia. Sitten kiristävät vaatteet pois, pesukone pyörimään (ne lakanat ja tyynyliinat) ja partsille lukemaan Pirkkaa. Olin niin poikki, etten melkein jaksanut tuolista nousta, kun puhelin soi. 

Äsken otin lakanat pois jo kuivausrummustakin ja kunhan silitän ne, saan ensi viikolla juhannukseksi puhtaat lakanat petiini.

Sillä minua niin ihmetyttää, mitä toisten kalentereissa oikein lukee. Minulla kun ensi tiistain kohdalla on Aatto ja keskiviikkona Jussin päivä, niin miten sitä vietetään jo ensi viikonloppuna?? No, viettäkööt muut, minulla se on oikeana päivänä. :)

Toinen hassu juttu on se, että juhannusta sanotaan keskikesän juhlaksi. Katin kontit ja kissan viikset! Kesäkuukaudet ovat kesä-, heinä- ja elokuu, joten jo ihan maalaisjärkeä käyttäenkin ymmärtää, että heinäkuun puolivälissä on keskikesä. 

 strawberry shortcake cake cream red strawberries, cutecore , sweet , white  , cute , dessert , fruit , terriblyirritated - бесплатно png - PicMix

Tänään keitin uusia perunoita pienen satsin. Vatsani ei niitä kestä, mutta kun aamulla kahvin kanssa söimme mansikkaleivoksen ja olin lääkettä etukäteen ottanut, saatoin samaan syssyyn syödä muutakin "luvatonta". Eli nyt on kesä julistettu virallisesti alkaneeksi. En usko, että käyn kioskilta jätskipalloa ostamassa. Se kesänautinto jää kokematta tältäkin kesältä.

Lauantaiksi luvattiin hellettä, joten ehkä sunnuntaina otan kiikarit, lintukirjan ja eväät pikkureppuun, ja kävelen merenrantaan tiirailemaan tipuja.

 take a break for tea - Free animated GIF - PicMix

Nyt lähden keittämään teetä. Aurinkoista, tuulista iltaa!

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg 

lauantai 6. kesäkuuta 2026

Minivoileipäkakku lauantaimakkarasta

IMG_0018%20%281%29.jpg 

Klo 11:48--> Kun toiset tekevät voileipäkakkuja kalasta ja kinkusta, niin tällainen erilainen nuori teki lauantaimakkarasta. :) 

Käytin ohjenuorana tätä <--klik  ohjetta.  

Eilen otin esille kaksi graham-paahtoleivän palasta ja yhden tumman kauraisen Reissumiehen, jonka kuutioin. Laitoin pakastusrasiaan kelmua ja lautaselle noin 1,5 dl kuumaa vettä ja yhden kasvisfondin, jonka sekoitin veteen. Kostutin ensin paahtoleivän reunat ja sitten dippasin sen ja laitoin rasian pohjalle. Levitin sille italiansalaattia.

Seuraavaksi dippasin toisen paahtoleivän ja siirsin sen odottamaan leikkuulaudalle, sillä kaadoin Reissumies-kuutiot lautaselle ja kääntelin niitä liemessä. Nostin kuutiot italiansalaatin päälle kerrokseksi ja sen päälle ripottelin paprika-tomaatti-sipulinvarsisilput. Päällimmäiseksi vielä paahtoleipä ja sille sipaisin vähän valkosipulituorejuustoa.

Laitoin kelmut kiinni ja purkin jääkaappiin maustumaan.

IMG_0013%20%281%29.jpg 

Tänään sitten kippasin kakun jääsalaattipedille lasilautaselle. 

IMG_0014%20%281%29.jpg 

Sekoitin valkosipulituorejuuston kurkkumajoneesin kanssa sekaisin ja voitelin kakun sillä. Voitelin lauantaimakkaraviipaleet puoliksi tuorejuusto-majoneesilla ja laitoin kakun päälle dipattuani ne ensin persilja-sipulinvarsi-valkosipulinvarsisilpussa.

IMG_0025%20%281%29.jpg 

Juustoviipaleista tein ruusun keskelle käyttämällä pientä pikaria sekä pyöreisiin paloihin että tekemällä ruusun sen reunan avulla.

IMG_0024%20%281%29.jpg 

Koristelin syötävillä orvokeilla, paprikakukilla ja -silpulla, minitomaateilla, tuorekurkulla, persiljalla ja jopa oliivirenkailla. 

 IMG_0029%20%281%29.jpg

Siinä se nyt on. 

Pöytä on katettu, vain vieras uupuu. Mutta kohta hänkin on täällä. ;) 

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg 

lauantai 30. toukokuuta 2026

Kuu, pääskyset ja limput

Happy Weekend - Free animated GIF - PicMix 

Klo 13:41--> Eilinen meni taas partsilla istuen ja kutoen, taivasta katsellen. Samalla vertasin lintujen liitoa tuulessa. Että miten erilaisesti ne tuulenpuuskia käyttävät hyväkseen.

Pari päivää onkin ollut aivan ihanteelliset olot partsilla oleiluun. Nyt se on ohi, kun nytkin mittari posottaa jo lähellä kahtakymmentä ja partsilla +24ºC, vaikka yksi laseista on auki. Siirsin tuolini takanurkkaan, että  saan mahdollisimman kauan olla varjossa. 

Kuusi pääskystä lentää ympäriinsä. Etsivät kai pesintäpaikkaa. Välillä kiusaavat lokkeja. Ja vähän aikaa sitten kuulin ekat kirskaisut eli tervapääskyt ovat tulleet maisemiin.

Naakan pesässä savupiipun pellin alla on poikasilla nälkäiset oltavat, kun lokit eivät antaisi emojen mennä niitä ruokkimaan.

Full Moon, moon , water , night , background , blue , moonflower26 -  Бесплатный анимированный гифка - PicMix 

Illalla istuin partsilla katsellen kuuta. Oli valoisaa, joten ei sen valosta paljon iloa ole. Neljältä en olisi millään malttanut mennä nukkumaan, kun alkoi sen päiväinen linnunlaulukonsertti. Kaunis konsertti nimenomaan. ♥

Aamulla vaihdoin vihdoin lakanat, kävin suihkussa, muuntauduin ihmisiksi, keitin aamupuuroa ja menin partsille kutomaan.

Äsken laitoin leivät uuniin paistumaan ja tein siirappiveden valmiiksi. Kaapissani näet on ollut jo tovin Tuoppi saaristolaislimpun ainespussi. <--klik  Kun en viitsinyt viikolla mennä kauppaan, päätin leipoa leivät itse. :) Helppoa kuin heinänteko, kun laittaa vain kulhoon veden ja kuivahiivan  ja sekoittaa jauhot sekaan. Sitten voideltuihin vuokiin leivät kohoamaan ja kolmen vartin päästä uuniin. Varttia ennen valmistumista sudin ne vielä siirappivedellä.

Tuolla ne ovat nyt uunissa paistumassa.

Aamulla pöytää kattaessani opettelin uuden lautasliinamallin, perhosen. <--klik 

Happy weekend! - Free animated GIF - PicMix 

 Eipä tässä nyt muuta. Jos partsilla tulee liian kuumaa, katson pari jaksoa Chelsean etsivää. <--klik

Lämmintä, kaunista ja viihtyisää viikonloppua! 

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg 

torstai 28. toukokuuta 2026

Pilvetöntä

little cat ❤️ - Free animated GIF - PicMix 

Klo 18:14--> Tänään on ollut mitä parhain ilma istua partsilla kymmenestä lähtien. Kun yöllä ulvoin kuuta, nukuin pitkään ja heti herättyäni painelin partsille istumaan. Söin siellä aamupalan ja luin yöllä tulleen sanomalehden. Siinä olikin paljon luettavaa, kun tunnin istuin se kädessäni. Sitten keitin vedet termareihin, keitin kupillisen kahvia ja menin takaisin partsille istumaan.

Kudoin isoa sukkaa ja kun langat alkoivat loppua, aloin jakaa vajaita keriä kahteen osaan, että saan sukista samanlaiset. Kovin kirjavat niistä tulee, mutta ovatpa iloisen väriset. :)

Tuo ilma on paras siksi, että ulkona on +11ºC ja partsilla lasi avoinna +21ºC, ja kova tuuli puskee joka henkäyksellä uutta raitista ilmaa partsille, kun tuulee juuri oikeasta suunnasta eli luoteesta. Ei siis suoraan partsille, vaan juuri sopivasti ohikulkien. 

 Cute Kitten, cat , kitten , cute , gato , chat - Free animated GIF - PicMix

Jostain alkoi tulla grillatun lihan tuoksua, joten minäkin neljän maissa kävin keittiössä Pöhöttimellä tekemässä lohkoperunoita, thaiwok-vihanneksia ja Huilun tuhtia. Lautaselle vielä salaatteja ja muuta mukavaa ja partsille syömään.

Koko päivänä en ole nähnyt kuin yhden pilven. Se oli kuin pystykorva häntä kippuralla, muuttui sitten lohikäärmeeksi, hajosi kolmeen osaan ja katosi. Kohta varmaan näkyy melkein pyöreä kuu taivaalla, kun partsille menen iltateen kanssa.

Viime yönä sammutin tämän tietokoneen kokonaan pitkästä aikaa ja kun aamulla avasin, ääniä ei kuulunut, yläpalkin kuvakkeet ovat liian isoja, sivut omituisen leveitä ja kapeita ja vaikka mitä outoa.

Mutten nyt jaksa paneutua korjaamaan vikoja. Olkoot! On muutakin tekemistä. 

 Summer evening - Free animated GIF - PicMix

Valoisaa kesäiltaa! 

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg 

keskiviikko 13. toukokuuta 2026

Sadetta ja soppaa

Happy Wednesday - Free animated GIF - PicMix 

Klo 16:09--> Sataa, sataa ropisee. On satanut aamuyöstä alkaen. Jossain vaiheessa oli hiukan aikaa poutaa ja silloin minun olisi pitänyt käydä kaupassa, mutta enpä käynyt. Kun vesikalustetarkastaja tuli vasta vähän ennen kahta, oli sade alkanut uudestaan. Joten siirsin kauppareissua  johonkin toiseen päivään.

MTV:n kanavia ei sitten näy. Kokeilin jopa antenniverkon asennuksilla etsiä kanavia, muttei niitä ole tässä talossa. Joka paikassa vain sanotaan, että asenna se tai tämä sovellus ja käytä älypuhelimella tai äly-tv:llä. Mutta kun ei ole kumpaakaan. Eikä tule.

Ei minua todellakaan mitkään jääkiekot kiinnosta. Ja pärjään kyllä ilman kaikkia hömppäohjelmiakin, mutta uutisia ja säätä nyt olisi ollut mukava katsoa vaihtelun vuoksi.

Otin kanavalistaltani pois noiden kanavien ohjelmat, etten edes näe, mitä ohjelmia niiltä tulee. Parempi, kun ei tiedä. ;) Jos vaikka olisi jotain katsomisenkin arvoista joukossa ihan vahingossa.

Enpäs muuten olekaan tarkistanut, näkyvätkö ne uutiset ja sää MTV Katsomon kautta.  

Happy wednesday - Free animated GIF - PicMix 

Tänään olen taas käynyt valokuva-albumeita läpi ja silpunnut kuvia. Yhden uuden albumin teen lapsia varten ja siihen laitettavat kuvat otan erikseen. Ja muutamia sellaisia, jotka voivat lapsiani kiinnostaa.

Kukaan ei todellakaan tarvitse esimerkiksi Norjan matkan kuvia vuodelta 1975. Vaikka maisemat olivat upeita ja putoukset myös, eivät ne ketään enää kiinnosta. Silpuiksi vain. Eivätpähän mene kuolemani jälkeen mihinkään kirpparille myytäviksi ja vieraiden ihmisten töllisteltäviksi.

Olenkin miettinyt, että laitan Kun minua ei enää ole-kirjaan vaatimuksen, että KAIKKI tavarani hävitetään samalla tavalla murskaamalla kuin sen väärin tyhjennetyn kuolinpesän jossain pääkaupunkiseudulla. Lapset saavat ottaa sen mitä haluavat ja loput murskaksi vaan. Helpompaa kaikille. Yritän itsekin raivata tavaraa jätteisiin mahdollisimman paljon, ettei jää ylimääräisiä kasoja nurkkiin.

Nytkin 250 litran jätesäkki odottaa poisvientiä. Siellä on jos jotakin ja pehmikkeenä paljon paperisilppua. :)

Happy Wednesday - Free animated GIF - PicMix 

Katsoin Murhalaakson viimeiset jaksot niin innoissani, että aloin kaventaa sukkaa liian aikaisin.  Nyt olen purkanut sitä. Kun se on mustaa lankaa, työ käy hitaasti. Pariin päivään ei ole aurinkoista ollut, joten en ole partsilla voinut kutoa. Siellä mustankin näkisi paremmin. Ja tuo on se neljästä lankakerän lopusta koottu. En voinut tietää, mikä väri mihinkin tulee. Musta tuli kärkeen.

Äsken tein kermaista kinkku-makarooni-juustokeittoa. Silppusin joukkoon basilikaa ja valkosipulinvarsia. Eksoottisen makuinen, mutta hyvä soppa siitä kehkeytyi. En tosin kehtaisi kenellekään sitä tarjota, mutta itse voi syödä noita mitäkaapistalöytyy-sekoituksia.

Happy Wednesday - Gratis animerad GIF - PicMix 

Taidan mennä keittämään kupillisen vaniljakahvia ja katsella vähän aikaa lintujen puuhia.

Keväistä keskiviikkoa! 

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg 

keskiviikko 6. toukokuuta 2026

Verivampyyri ja valokuvia

Happy wednesday - Free animated GIF - PicMix 

Klo 13:15--> Illalla katselin hirvikameraa ja ihmettelin, kun niitä yhtenään ui joen yli. Mietin, että tässä on jotain kummaa. En vain jaksanut katsella sitä kauaa, sillä silmät lurpsuivat siihen malliin, että oli mentävä sänkyä kohti. Varsinkin, kun piti paastota ja varoa, ettei vahingossakaan syö mitään. 

Aamulla sitten se varashälytinkottarainen tuli viiden jälkeen mekkaloimaan pihakoivuun ja herätti minutkin. Avasin tietsikan ja laitoin hirvikameran päälle. Ei se enää toiminutkaan. Oli loppunut. Se alkoi monta päivää etuajassa ja nyt päättyi muistaakseni 1,5 viikkoa etuajassa. Tosin ei sitä taidettu paljoa katsoa, kun kameroita oli varmaan vähennetty tai sitten kukaan ei viitsinyt istua ohjaamossa niitä katsomassa ja laittamassa meille näkyviin. En itsekään sen takia montaa kertaa katsonut. Yhtään karhua tai ahmaakaan en nähnyt syöttöpaikalla.

Happy wednesday - Free animated GIF - PicMix 

Kirjoitin illalla ison lapun dosetin päälle, ettei lääkkeidenottoa aamulla. Yritin tehdä kaikkea muuta kuin normiaamutoimiani. Meikkasin, laitoin vaatteet valmiiksi, valitsin korut, kengät ja olkalaukun. Hiukset piilotin baskerin alle, koska aion illalla pitää pienen SPA-hetken.

Yhdeksältä, EU-aikaa, lähdin kävelemään sairaalanmäkeä kohti. Kuljin torin laitaa ja vein postilaatikkoon pari korttia. Huom! Postimaksut nousevat TAAS ensi kuun alussa. Kortin/kirjeen postitus maksaa sitten 3€. Torilla oli pitkä jono eräälle myyjälle. En tiedä, oliko myynnissä mustaamakkaraa vai silakkaa, mutta ohimennessäni siinä oli jo 16 henkilöä.

Girl, bike, spring - Free animated GIF - PicMix 

Jalokiurunkannukset ja voikukat kukkivat kilpaa talojen seinustoilla. 

Kiipesin sairaalanmäen kuntotestin eli mäen ylös ja menin nollakerrokseen ja labran automaatille ilmoittautumaan. Kaikki penkit olivat täynnä odottajia, ja kun siellä kuului yskimistä, jäin kiltisti kauas naulakoiden viereen seisomaan ja odottamaan omaa vuoroani. 

Viimein pääsin verivampyyrin luo. Koneelta hän näki, että kyllä minulla olisi ollut se aiemmin laitettu lähete pissakokeestakin, mutta minullehan sanottiin, ettei sitä tarvitse ottaa mukaan, kun ei sellaista lähetettä muka ole. :(

Hän yritti ottaa verta oikeasta käsitaipeesta, mutta suoni luiskahti. Sanoinkin, että ne ovat liukkaita ja katsoin, että hän yritti ottaa liian reunasta. Aikoi kuitenkin katsoa vasemmasta. Eihän se sieltä onnistu, kuten jo etukäteen kerroinkin hänelle. 

Näytin sen suonen oikeasta taipeesta, josta yleensä verta saa ja hän otti siitä kolme putkilollista. Tulokset tulevat huomenna iltapäivällä ja soitan omahoitajalle perjantaiaamuna.

 Twins, twins - Free animated GIF - PicMix

Lähdin kävelemään hautausmaalle ja yritin etsiä sitä hautaa, jota hoidin täällä aiemmin asuessani. En löytänyt. Kävelin, katselin kukkia, kuuntelin lintuja. Istahdin penkille syntymättömien lasten muistomerkin luona. Olisi pitänyt viedä sinne kukkia, sillä tällä viikolla on se päivä, jolloin yli 30 vuotta sitten toisen kaksosen sydän lakkasi sykkimästä ja ensi viikolla se päivä, jolloin toinenkin antoi periksi. Minun tähtöseni.**

Keskenmeno oli siihen aikaan sellainen tabu, etten itse tiennyt yhtäkään ihmistä, joka sen olisi saanut. Se oli asia, josta ei puhuttu. Eikä taideta puhua vielä tänä päivänäkään tarpeeksi. Sitähän mietti, mikä meni pieleen, miksi kävi näin, teinkö jotain väärin. Toisaalta, en silloin antanut itselleni lupaa edes odottaa, sillä minusta tuntui alusta lähtien, ettei kaikki ole hyvin.

Lämmöllä muistelen sitä herttaista sairaanhoitajaa, joka tuli viereeni sairaalasängylle istumaan ja kertoi, että joka neljäs nainen saa keskenmenon jossain elämänsä vaiheessa. Että syy ei ole minun, vaan luonto hoitaa asiat niin, että ne, jotka eivät ole valmiita, karsiutuvat jo varhaisvaiheessa. Ja sehän oli minun neljäs raskauteni.

 flower,tulip - Free animated GIF - PicMix

Kävelin hautausmaalta erään kivikkoon tehdyn kukkapenkin viereen. Siellä pinkit tulppaanit, siniset kevättähdet ja krookukset kukkivat. Mutta minua kiinnostivat ihan muut kukat. Kun en voi Ahveniston hämeenkylmänkukkia katsella, katselin kymmeniä tarhakylmänkukkia. Kauniita nekin ovat.♥

Seuraavaksi lähdin tarkistamaan, joko magnoliat kukkivat. Eivät, nupuillaan vasta olivat.

Kotona sitten mietin, mitä söisin. Keitin kananmunia, sillä tänään on keittokeskiviikko ja pinaattikeiton vuoro. Kupillinen kahvia ja digestive sekä pari voileipäkeksiä mukanani menin partsille. Ei kuulu linnuista paljoa, kun toista päivää naapuritalon seiniä pestään ja paikataan, hiotaan ja kait maalataankin. 

Istuin siis kutomassa seuraavia miesten sukkia jämälangoista. Kun mittari alkoi huidella +25ºC, tulin sisälle. Menen myöhemmin avaamaan yhden lasituksen ikkunoista ja vähän mööpliseeraan siellä, että ikkuna olisi helpompi avata. Illemmalla laitan ikkunan kiinni, että lämpö pysyy aamuun asti. 

 Book, gif - Free PNG - PicMix

Kun vappuna söin tippaleipää, mietin, miksei enää tehdä rosetteja, kun ne eivät murustelisi niin paljoa. Koko ajan sai kerätä tippaleivän palasia pöydältä, lattialta, rinnuksilta, lautaselta.

Eilen aloin tyhjentää varastoimiani pahvilaatikoita. Ekana käsittelyyn päätyi osa valokuva-albumeista. Kuusi tai seitsemän kävin jo läpi ja silppuri lauloi. Muutamia kuvia laitoin sivuun.

Have a Beautiful Day. Be happy... Spring - Free animated GIF - PicMix 

Vielä piti yhdestä asiasta kirjoittaa, mutta säästän Teidät enemmiltä höpinöiltäni. 

 Lämmintä ja aurinkoista keskiviikkoa!

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg 

maanantai 4. toukokuuta 2026

Harsopilviä ja kukkayllätyksiä

 IMG_0006%20%E2%80%93%20kopio%20%2814%29.

Klo 21:17--> Toissaöinen sade sai koivut paitsi puhkeamaan kukkaan, myös lehdet ilmestymään ja kaikkialla näkyy nyt hentoa vihreää.

Eilisaamuna menin jo aikaisin partsille kuuntelemaan mustarastaan huilua. Aamupäivän taivaalla liiteli kotka. Teki kierroksia, läpäytti laiskasti siipiään ja kaarteli yhä kauemmas. Palasi sitten takaisin ja meni merelle päin.

Västäräkki ilmoitti tulostaan ja tepasteli naapuritalon katolla.

Iltapäivällä taivaalla oli palleropilviä. Yhtäkkiä ne hajosivat harsopilviksi, joka leijui kuin huntu tuulessa.

Ei aikaakaan, kun taivaan täytti, siis siltä kohdin, joka partsilleni näkyy, höyhenen kaltaiset untuvapilvet. 

 Sain lahjan tehtyä ja kun tänään laitoin sen kuoreen valmiiksi lähtemään, huomasin vasta illalla, ettei minulla ole siitä kuvaa. No, samapa tuo. Kerron myöhemmin, mikä se oli. 

Nyt olen kutonut sateenkaari-langasta sukkia. Ei hajuakaan, kuka ne saa. Mutta tehtävä on, kun löysin partsin säilytyslaatikosta ne kerät.

IMG_0002%20%E2%80%93%20kopio%20%2830%29. 

(luonnossa kukka on keltaisempi) 

Kukat sitten osaavat yllättää. Täytin eilisaamuna juoppojen kukkien vesisäiliöt ja kun menin khh:seen katsomaan tulitikkukaktustani, huomasin keltaisen kliivian kukkivan. Ja juurihan minä viikko sitten kävin siellä kurkkimassa jokaisen kliivian lehdet ja tutkimassa välit, eikä kukista ollut tietoakaan. 

Tuo keltainenhan kukki vähän aikaa sitten. Ja taas! Tänään kaksi kukkaa on avautunut ja nuppuja on kuusi. 

 Eilen pesin myös kylppärin ikkunan ja vaihdoin nukkumatin ja joulukaktuksen (kuva ylimpänä) paikkoja. Nukkumatti on nyt täällä olkkarissa. Joku kasveista napsuu koko ajan. Ehkä palmuvehka kummittelee.

 IMG_0006%20%E2%80%93%20kopio%20%2813%29.

Ai niin, lupasin vappubrunssistani laittaa kuvan. :) Ei se kaksinen ole, mutta liikaa oli jo tuossakin. Lihapullat unohdin ja niistä tein tänään ihan vanhanaikaisesti ruskean kastikkeen ikivanhalla valurautapannulla ruskistaen. Jos saisin vielä ketsuppia syödä, olisin sitä laittanut mausteeksi, mutta koska en saa, jouduin tyytymään pizzamausteeseen ja omatekemään yrttisuolaan.

Eilen tein puolikkaan kauralastutaikinan ja paistoin Pöhöttimessä neljä kerrallaan. Hyvin maistui teen kera.

 IMG_0009%20%E2%80%93%20kopio%20%2810%29.

Kävin äsken ottamassa kuvan partsin kukkaköynnöksestä. Ettei unohdu. Tuollainen on tuon väkerryksen tulos.

Aamulla ennen yhdeksää jo lähdin apteekkia kohti. Kyllä sairastaminen on kallista! Sinne jäi taas melkein satanen, vaikken ostanut kuin kahta lääkettä. Cittarista hain couperosa-ihoni punaisuutta peittävää puuteria ja vihreän kajalin, kun se maksoi alle kaksi euroa. Löysin myös kukkakuvioisia lautasliinoja, jotka sopivat tämänhetkiseen pöytäliinaan. Yritin etsiä kirkkaankeltaisia pikkumukejakin, muttei ollut kuin vaaleankeltaisia isoja. En ostanut niitä.

Keskustan pikkukaupat aukeavat melkein järjestään kymmenen ja yhdentoista välillä, joten en päässyt kirppikselle tai leipäpuotiin, mutta kirjakauppaa juuri avattiin. Ekaa kertaa siellä kävin. Näkyi olevan kaupungin toiseksi paras korttivalikoima. Harmi vain, että siellä haisi viemärin haju. Ei siellä kauaa pystyisi olemaan. Alkaisi oksettaa.

Torilla katselin perunoita, mutten mitään viiden kilon pussia jaksaisi kotiin kantaa ilman reppua, joka ei ollut mukana, enkä osta uusia perunoita 14 euron kilohintaan. Enkä muutoinkaan, sillä mahani ei niitä kestä. 

 IMG_0007%20%E2%80%93%20kopio%20%2813%29.

Kotiin tultua menin taas partsille kutomaan ja kuuntelemaan linnunlaulua. Enimmäkseen kuului vain naakkojen ja lokkien kinastelua. 

Aamulla neljä pikkunaakkaa ilmestyi katolle, mutta kun lokit näkivät ne, ne ajettiin pois, kun ne yrittivät mennä savupiippuun pesäänsä. Sitä kinaa se oli koko päivän. 

En tiedä, missä naakat nyt yönsä viettävät. Äitilokki istuu pesässä ja ilmoittaa kaverilleen heti, kun joku naakoista yrittää mennä pesäänsä. Ja se kaveri syöksyy aina jostain kuin taikaiskusta ja ajaa naakkoja takaa.

 good night - Free animated GIF - PicMix

Mutta nyt toivotan kaikille hyvää yötä! Ensi yönä saan jo ehkä nukuttuakin.... 

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg