13.12.

Maailmassa on monenlaisia joulukalentereita. Tonttu Tiukunen on joskus salaa katsellut lasten joulukalentereita ikkunoista kurkkien. Jotkut avaavat luukun ja innoissaan tutkivat, mikä kuva luukun takaa paljastuu. Toiset avaavat pakettiluukkuja, joissa on suklaata, muita karkkeja, legoja, pikkutavaroita, teepusseja, kaakaota, puuroja ja vaikka mitä. Sitten sellaisia katsotaan televisiosta tai kuunnellaan radiosta.
Mutta monessa kaupungissa on myös ikkunakalentereita. Jonkun talon ikkunassa on tänäänkin auennut verho numero 13:n edestä ja paljastanut jouluisen asetelman.
Jouluaaton iltakävelylle sopiikin sitten hyvin kulkea kalenteri-ikkunat numerojärjestyksessä ja ihmetellä ihmisten kekseliäisyyttä, katsella ja tutkia ikkunat yksitellen ja tarkasti. Niistä riittää varmaan juttua pitkäksi toviksi.
Tonttu Tiukunen lähteekin nyt kulkemaan avatut ikkunat nurinperin eli näkee sen ykkösen sitten viimeisenä. Onkohan mikään kaupunki tai kylä keksinyt tarinaa niiden ympärille? Että jokaisessa ikkunassa olisi tarinan seuraava osa.

Päivän laulu Joulukalenterin luukut
Olet löytänyt kivoja erilaisia lauluja tähän kalenteriisi ja sellaisia, joita ei jatkuvasti soiteta radiossa.
VastaaPoistaSitä yritinkin. Rp
PoistaTiukunen tutustuu jouluun luukku kerrallaan. Mutta olipa kiva Pikku Kakkosen porukan vetämä laulu. En ollut ennen kuullut.
VastaaPoistaEn minäkään, mutta kun kirjoitin hakuun joulukalenterilaulu, niin tuo tuli vastaan. Minustakin se oli niin kiva, että laitoin sen tähän luukkuun. Rp
Poista