tiistai 16. joulukuuta 2025

16. luukku

16.12.

 Merry Christmas - Free animated GIF - PicMix

 Kun eilen oli puistoista puhe, niin tänään Tonttu Tiukunen menee puistoon, jossa on valot kymmenissä puissa ja pari selfie-paikaksi muuttunutta rakennelmaa.

Muutama vuosi sitten Tiukunen sai todistaa usean ihmisen nurinmenon uusimmalla valopaikalla. Sen alusta oli näet ainakin silloin aivan hirmuisen liukas. Kaikki paikalle tulleet siitä toisiaan varottivat ja moni lähti sieltä verta vuotaen. Ehkä Tiukunen käy tarkistamassa, onko alusta vaihdettu.

Tonttu Tiukunen on ihmetellyt noita selfieitä. Miksi itsestä pitää ottaa kuvia, poseerata hassusti ja näyttää hassulta? Hymy on kuin irvistys, kun ei voi näyttää oikealta itseltään, vaan pitää matkia maailmantähtien töröhuulia ja ristikkäisjalkoja. Jos on pakko itsestään kuvia muille näyttää, niin eikö olisi parempi olla ihan vain itsensä näköinen?

Tiukunen ainakin on oma itsensä, eikä peittele puutteitaan, ja nauraa oikeasti, jos naurattaa. Ei käden taakse kätkeytyen tai muuten teennäisesti. 

 Tiukusta huvittaa, että jos tontutkin alkaisivat moiseen hommaan, siinä olisi naurussa pitelemistä. Kuka tonttu jaksaisi koko ajan harjata hiuksiaan tai partaansa edustuskuntoon? Ei kukaan.

Pelkkä tonttuselfie-ajatuskin alkoi naurattaa Tiukusta niin kovin, että nyt hän nauraa vedet silmissä, kaksin kerroin ja mahaansa pidellen. On se hauskaa, kun on hauskaa.

 nbl-gnome, christmas , gnome , dancing , gif - Free animated GIF - PicMix

Päivän laulu Tontun tehtävät

Christmas decoration bp, garland - Free animated GIF - PicMix 

4 kommenttia:

  1. Kivan laulun olit löytänyt tällekin päivälle, kiitos siitä. Olen tontun tehtävät joskus kuullut, mutta en enää muistanut sitä laulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jollakin on ollut mielikuvitusta laulua tehdessään. Rp

      Poista
  2. Onkohan Tiukusella puhelinta, millä niitä selfieitä ottaisi? Luulen, että Tiukusella on Nokia 3310 ja siinä on syötettynä joulupukin ja joulumuorin numerot.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi! Kivaa, kun pistäydyit luonani virtuaalisesti. :)