tiistai 20. tammikuuta 2026

Kaikenlaista ja ei mitään

Winter Fun - Бесплатный анимированный гифка - PicMix 

Klo 12:38--> Ei se Pykäläinen tänäänkään päässyt hyvään vauhtiin. Eipä tarvitse katsoa toista kierrosta. ;)

On pakko ottaa selostus pois, kun Nina toistaa kaiken, mitä asiantuntija vieressä sanoo. Yleensäkin katson urheiluohjelmat niin, että laitan kielivalinnoista sellaisen päälle, josta ei kuulu mitään muuta kuin tässä tapauksessa suksien suhina, kuuluttaja sekä yleisön äänet. En jaksa sitä iänikuista juoruilla mässäämistä tai vanhojen asioiden kertaamista. Miksei voida keskittyä siihen, mitä juuri nyt tapahtuu ja mitä näemme?

Yleensä ruutu kertoo kaiken tarvittavan, joten mitäpä niillä hössöttäjillä tekisikään tunnelmaa pilaamassa.

 Winter is fun - Ilmainen animoitu GIF - PicMix

Laitoin pesukoneen puhdistuksen päälle. Eli yksi kylpypyyhe rumpuun ja säätö +95ºC. Eilen tyhjensin ja pesin nukkasihdin. Se olikin aikamoista. Onneksi kukaan ei ollut näkemässä, kun taitoin aamutakin tyynyksi polvien alle ja konttasin sitten kylppärin ja eteisen kynnykseltä ylös. Enhän voinut ottaa tukea pesualtaastakaan, kun se olisi tipahtanut seinästä. :)) Olen jo vuosikymmeniä sanonut, että pääsen kyllä alas, mutten ylös ilman apua. Siksi vältän polvillaan oloa tms.

 Kunhan pesukone on muuten itsensä puhdistanut, irrotan pesu/huuhteluainekotelon ja pesen senkin.

 Winter Day - Free animated GIF - PicMix

Keittiössä pitää laittaa etikkapuhdistus kahvinkeittimelle, kun se jäi uutenavuotena tekemättä. Teen tuollaiset yleensä aina kuukauden vaihteessa. Putsaan myös kahvimyllyn ja pöhöttimen. 

 Ikkunat pitäisi pestä ulkopuolelta, sillä yksi sade täplitti kaikki ikkunat silloin myrskyn aikaan. En vain ole saanut aikaan. Nyt on turha odottaa rankkaa vesisadetta ainakaan kuukauteen. Vaikka sanovat kevään tulevan tänä vuonna normaalia aiemmin... Ehkä jaksan odottaa siihen asti. Tosin ne pilkut vaikeuttavat lintujen bongausta.

 ANIMATED BACKGROUND, fond , anime , animated , background , aurora ,  borealis , northern , lights , sky , ciel , lumieres , nature - Free  animated GIF - PicMix

Illalla ja ensi yönä on kuulema luvassa kunnon valoshow eli repolainen huiskauttaa hännällään värejä taivaan täyteen. Meillä sen voi nähdä ainoastaan kahdeksan ja kymmenen välillä, jos tuuri käy ja pilvet raottuvat. Toivottavasti muistan kurkistaa taivaalle silloin.

Pyykkivuori odottaa silittäjää. Joko tänään viitsisi puuhaan ryhtyä?  Miksei se kotitonttu hoida tehtäviään, vaan aina pitää itse....? ;)

Winter coffee time - Free animated GIF - PicMix 

Menen keittämään kupillisen kahvia, kunhan olen sen keittimen puhdistanut ja sitten paistan pullan ja nautin kahvihetkestä oikein pitemmän kaavan mukaan. 

Ihanaa alkanutta viikkoa! 

vaal.sin.Rp%20nimmari.jpg 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi! Kivaa, kun pistäydyit luonani virtuaalisesti. :)