perjantai 9. tammikuuta 2026

Viikonloppua

Winter season... - Free animated GIF - PicMix 

Klo 13:48--> Huh, nyt pitää hiukan huilata! Heräsin 09:08 ja mietin, mikä maa mikä valuutta. Ulkoa kuului lasten ääniä koulun pihalta. Sain kangettua itseni ylös sängystä, otin osan lääkkeistä ja menin aamutoimiin. Muuntauduin ihmisen näköiseksi ja otin Ventolinea valmiiksi. Tunti minulla on se varoaika, jonka jälkeen pystyn kävelemään hengästymättä.

Tein Cittaria varten kauppalistan ja lähdin sitten kohti kauppaa. Ensin pudotin kirjeen postilaatikkoon. Onneksi se tyhjennetään vasta klo 14, joten lähtee tänään matkaan.

Ekana vastassa oli muutama nuorimies kyselemässä, keneltä sähkösopimukseni on. Otin matalat kärryt ja katselin vielä portin vieressä taululta, mitä tarjouksia siellä onkaan.

Winter and Kids - Gratis animerad GIF - PicMix 

Ensin askarteluosastolle, josta kortteja varten tarroja, koristeteippiä, värillistä kartonkia ja postimerkkejä yksi arkki. Seuraavaksi vaateosastolta flanellipyjamanhousut, viisi paria sukkia kesäksi, liukuestepörrösukat. Pinkkiä collegeasua ei enää ollut. Laskiasipulla leipomo-osastolta ja palvikinkkua muistuttamaan joulusta. Suodatettua hunajaa kärryyn ja sitten jouluosasto läpi. Ei mitään minulle sopivaa. Finlandia marmeladikuulia pakkaus, keltaisia ruokaliinoja kevääksi, 800 gr Earl grey-teetä, Just1-vessapaperia, Pampersin puhdistuspyyhkeitä, Nessu aloe vera-nenäliinoja ja kaksi kerää Raitalankaa.

Sitten kassalle, käytin lahjakortin ja maksoin itse 40€.

Kotimatkalla pistäydyin kukkakaupassa. Sopivan värisiä tulppaaneita ei ollut ja niitä olisi pitänyt ostaa 10, kun olisin tarvinnut vain kaksi havuoksan kanssa. Niinpä ostin ison oranssin ruusun harsokukilla ja kolmen vaaleanpunaisen hyasintin padan enkelikoristeella. Ne olivat -50%, joten otin sen nupullisen. 19 euroa, kiitos ja näkemiin.

 Winter Season - Free animated GIF - PicMix

Kotiintultua vein neljä kertaa roskia. Joku oli vaihtanut lasin ja metallin keräysastiat toisinpäin ja niissä oli molempia. Laitoin niihin, mitä kyljessä luki. Kukaan ei ole myrskyn irrottamaa lehti/paperimolokin kantta laittanut takaisin paikoilleen, joten kippasin lehteni isosta aukosta sisään lumen sekaan.

Tyhjensin kassini ja reppuni ja avasin kukkapaketit. Join teetä ja söin yhden laskiaispullan. Nyt on hyvä riisua vaatteet ja mennä suihkuun. Aamulla kävin vaa´alla ja kesän aikana tulleista 10 kilosta 8 on nyt sulanut pois. Jippii! Ehkä pääsen aloittamaan liikunnan lähiviikkoina. Tosin polvi kipeytyi taas, kun kävelin.

Winter Snow - Free animated GIF - PicMix 

Nyt lähden suihkuun, sitten tiskaan, keitän termareihin kuumaa vettä, pesen biojäteastian, pyyhin pölyjä, lakaisen lattiaa yms.

Jospa vihdoin pääsisi oikeaan arkirytmiin ilman sairasteluja. Palapelikin on saatava valmiiksi. Ja juhlittava joulu, uusivuosi ja loppiainen. Ehkä ensi viikolla, sillä huomenna en halua ruuhkaan mennä Prismaan. Täytyy katsoa, mitä siellä on tarjouksessa. Aamutakki ja collegeasu olisivat toivelistalla.

Winter day - Бесплатный анимированный гифка - PicMix 

Aurinkoista iltapäivää ja alkavaa viikonloppua! 

Ruusuperhonenallekirjoitus.jpg 

2 kommenttia:

Kiitos viestistäsi! Kivaa, kun pistäydyit luonani virtuaalisesti. :)