lauantai 21. maaliskuuta 2026

Keväistä, sano

 Happy saturday - Free animated GIF - PicMix

Klo 09:36--> Lauantai valkeni aurinkoisena. Tästä tulee lämmin päivä, ainakin iltapäivä.

Illalla ja yöllä katselin revontulia, mutta aika värittömiä ne olivat. Niitä on luvassa vielä kahtena seuraavanakin yönä. 

Eilen Matteo valmisti sen juureskeiton, jonka sitten toisessa kattilassa soseutin. Lisäsin voita ja kermaa. Se olisi kaivannut jotain piristävää, joten omaan annokseeni lisäsin päälle punapiparjuurisalaattia. Pitänee ostaa seuraavalla kerralla sosekeittoa varten piparjuurtakin. Mutta nyt on nahistumisvaarassa olleet ainekset käytetty hyväksi. Illalla pakastin osan keitosta. 

 Happy Saturday - Free animated GIF - PicMix

Eilen katselin aika paljon urheilua kutoessani. Aloin myös katsella Jussi-kahmarielokuvaa, mutta ei kyllä ole yhtään miumaumukkaa. Kovin pitkäveteinen ja omituinen. Kaikkea sitä tehdäänkin. Mutta pitää katsoa se pätkissä, että voi sanoa sen nähneensä. Se löytyy Ruudusta. 

Tuo omituisuus kotimaisissa elokuvissa on juuri se syy, miksen niitä koskaan katso, tai kirjoja lue. Ihan sama ilmiö on iskenyt kotimaiseen musiikkiinkin. Ei niitä nykylauluja kuuntele erkkikään ilman humalatilaa!! Eihän niissä huokailuissa, ähinöissä, huudoissa, ininnöissä, kiljumisissa, kähinöissä ja laulutaidottomien lauluyrityksissä ole mitään mieltä. Ja Yle Suomi on niitä nykyisin täynnä. Ei jaksa enää edes koko asemaa avata. Parempaa ohjelmaa tulee vaikka mistä. 

Happy saturday - Free animated GIF - PicMix 

On sekin kummaa, miten kaikki uudet radiouutistenlukijat yrittävät olla niin virallisia. Lukevat uutiset siten kuin kuvittelevat niitä kuuluvan lukea, jotenkin monotonisesti. Lukisivat kuin normaalit ihmiset, niin ei korvia särkisi. :)

Tuli katsottua eilenkin yhdet uutiset telkusta ja minua sitten häiritsi sen naisen ääntämys. Suussa olevat hampaiden valkokuoret ovat liian isot, ettei suukaan liiku normaalisti, eikä puheesta saa aina selvää. Eilen tuli mieleen, että onko hän humalassa, kun puhe oli kuin puuroa.

Ja miksi joka paikassa, radiossa ja telkussa, studiossa pitää olla kaksi tai kolme ihmistä juontamassa? Yksi riittää vallan mainiosti. Ainakin, jos on ammattitaitoinen. Nykyään tuntuu, että ns. julkkikset tunkevat joka paikkaan. Ihan kuin ammattitaidon tae olisi julkisuus, jonka on aiemmin saanut. Ei jokainen missi, urheilija tai julkkiksen puoliso ole toimittajatyön tasalla.

Viimeisin inhotuksen asia itselleni on ollut nuo sisustusohjelmat, kotoisat ja huvilat ja huussit. Miksi siellä pitää olla joku ylimääräinen hölöttämässä omiaan? Kun Annista päästiin, tilalle tuli Marja. Antaisivat tekijöiden kertoa, mitä tekevät ja miksi.

Happy saturday - Free animated GIF - PicMix 

 Nyt on puoli tuntia lääkkeiden otosta mennyt, joten menen syömään aamupalaa ja jatkan siellä Muistojen bulevardin kuuntelua.

Aion tänä viikonloppuna lukea vihdoin yhden kirjan, jotta saan antaa sen kiertoon. Joten partsi odottaa myöhemmin. 

Leppoisaa oloa lauantaina! 

Rp-nimmari%20keltainen.jpg 

1 kommentti:

  1. Viikonlopuksi on luvattu leutoa säätä ja hyvältä näyttääkin ainakin tähän mennessä.
    Onneksi nykyään on paljon vaihtoehtoja siihen, mitä haluaa kuunnella tai katsoa. Runsaasta tarjonnasta löytyy jokaiselle jotakin. Televisiosta katsoen uudempien kotimaisten elokuvien repliikeistä on usein vaikea saada selvää (esim. Hildur). Olin äskettäin elokuvateatterissa katsomassa kotimaista Isänpäivä-elokuvaa ja voin sanoa, että ei ollut mitään ongelmaa saada puheista selvää. Ihme juttu.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi! Kivaa, kun pistäydyit luonani virtuaalisesti. :)