tiistai 12. toukokuuta 2026

Sadetta ja laiskottelua

SPRING RAIN & FROG - CONTEST - Free animated GIF - PicMix 

Klo 17:35--> Yökolmesta saakka on satanut ja sen kyllä olossa huomaa. On paljon helpompi olla. Ei särje silmiäkään tai nenä vuoda. Sade loppuu aamukuudelta ja alkaa uudestaan iltapäiväkolmelta, että kyllä luonto pesee kasvonsa. Heti aamulla huomasi, kuinka vehreältä nurmikot näyttävät ja kuivat kalliot puhkeavat kukkaan.

Lokkien, naakkojen ja räksien ilmataisteluita käydään edelleen. Lokin pesässä on kolme munaa ja ne ovat kyllä isoja minun silmiini, kun olen tottunut näkemään vain pikkulintujen vastaavia.

 rainy day - Free animated GIF - PicMix

Tämä päivä on eilisen tapaan mennyt täysin harakoille, sillä en ole tehnyt oikein mitään. Istunut, katsonut tv-sarjoja netistä ja kutonut. Eilen sentään sain laitettua kuusi amarylliksen sipulia paperikassissa pimeään loukkoon odottamaan ensi joulun aikaa. Tuskin niistä selviää kuin yksi. 

Ensi yönä lakkaavat MTV3, Sub ja Ava näkymästä, kun taloyhtiö juuri keväällä muutti Elisan asiakkaaksi. Vaikka eipä se paljoa haittaa, kun ei sieltä mitään maailmaa mullistavaa ohjelmaa näekään.

Avaa olen eniten katsonut silloin, kun muuta mielenkiintoista ei ole ollut tarjolla. Esim. Grand designs ja Unelma-asunto auringon alta. 

 Spring Rain - Zdarma animovaný GIF - PicMix

Huominen menee päivystäessä vesikalustetarkastajia. Koko talon kaikki patterit, hanat  ja pytyt käydään läpi - kaikista 48:sta asunnosta. Toiveissa on siis saada uusi wc-istuin. ;) Käsienpesuallas, hana ja bidee vaihdettiin jo vuosi sitten.

Ihmeellistä, että nykyisin pattereissa on lämmöt päällä, kun talven ja kevään sai palella takki päällä ja monet sukat jalassa. Olin yksi niistä, jotka asiasta valittivat. Kerroin, että kun omistan talon kalleimman vuokra-asunnon, luulisi siihen hintaan saavansa olla edes lämpimässä kodissa. 

 good evening - Free animated GIF - PicMix

Mutta nyt jatkan kutomista ja alan seuraavaksi katsoa uutta poliisisarjaa, ainakin minulle, Murhalaakso. <--klik 

Sateenropinaista iltaa!

vaaleansininen%20%20Rpnimmari.jpg 

3 kommenttia:

  1. Tänään vasta kuulin tuosta Elisa-jutusta. Ilmeisesti jääkiekon MM-kisatkin jäävät Elisa-talouksissa näkemättä. Kummallista. Jäin kyllä siihen käsitykseen, että MTV3 näkyy, mutta MTV3:n ilmaiskanavat eivät, kuten Ava, Jim jne.

    VastaaPoista
  2. Minäkin huomasin tuon Elisa-jutun vasta kun yritin kanavan kääntää. Onneksi en ole jääkiekkofani, mutta moni muu on ja harmittelen heidän puolestaan

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi! Kivaa, kun pistäydyit luonani virtuaalisesti. :)