Kukkia ja sydämiä

Klo 10:52--> Tänään heräsin jo ihan ihmisten ajoissa ennen yhdeksää. Eilen en ollut mennyt siihen aikaan vielä nukkumaankaan. :)

Aloitin eilen uuden sukkaparin, nyt ihan oikeanpaksuisesta langasta, jota ei tarvi kutoa ohuilla puikoilla sormet kipeinä - ja ikuisuuksia. Mielessä toisten juhlimat päivät helmikuussa ja värikkyys.

Taustalla soi trumpettimusiikki. Aamun iskelmäradiosta on kuunneltu Kake Randelinin jumputuksia, joten sielu kaipasi jotain kaunista. Toissapäivän kuuntelin Andre Rieuta ja eilen kauneimpia klassisia valsseja, sen lisäksi seurasin (ihme kyllä!) urheilua telkusta. Olenkohan sairas?! Aion katsoa tänäänkin klo 13:25 lähtien...

Kaupassa näin viikolla monenvärisiä kevätesikoita, mutten ostanut. Minua kiusaa yhden kultasepänliikkeen ikkuna. Näen sen aina, kun menen Saleen. Siinä on kaunislinjainen tinamaljakko, jossa on yksi sininen lasi(?)ruusu. Se on niin kaunis, mutten uskalla mennä sisään ja kysyä hintaa. Mietin joskus, että se olisi kaunis keittiön baaripöydälläni, mutta sitten ajattelin, etten sen jälkeen voisi enää ostaa vaihtuvia kukkia maljakkoon. Kun se ruusu olisi "ikuinen". Ja minähän tykkään vaihtelusta.

Yksi pikkusiskoistani tässä kerran sanoi, että minulla on aivan liikaa kaikkea pientä tilpehööriä. Mitä sitten? Tykkään kaikesta kauniista. Vaihtelen niiden paikkoja. Suurin osa on piilossa jossain laatikossa, kunnes nostan ne esiin. Onhan niitä kertynyt, mutta kaikilla on oma tarinansa. Ja ne ovat melkeinpä tärkeämpiä kuin itse esine. Muut eivät tiedä niiden tarinoita, miksi jotain säilytän tai miksi ne ovat tärkeitä minulle.

 

Jos joku näkee esimerkiksi pienen kipsinallen, jolla on sydän sylissään, se on heille vain joku esine, koriste, jolla ei ole mitään virkaa. Minulle se tuo mieleen muiston tyttärestäni, joka oli kesälomareissulla toisella puolen maata ja hän halusi ostaa matkamuiston äidille. Vuosikymmeniä se on ollut ensin kirjahyllyssä, sitten vitriinikaapissa ja nyt taitaa olla laatikossa, jossa on enkeleitä ja muita pieniä esineitä. 

Keittiön ikkunalaudalla on montakin bambia. Keräsin niitä yhteen aikaan. Ne vain ovat niin söpöjä. Ja kun itse on sellaisia seurannut kotikodin pihalla vuosikymmeniä, ne ovat tärkeitä. Metsäkauriita ne oikeasti ovat, mutta kutsun niitä aina bambeiksi. Viimeisimmät oppivat tuntemaan ääneni ja tulivat syömään aina niitä kutsuessani.

Eikä kukaan ymmärrä, miksi eteisen ison peilin reunassa on punainen hologrammisydän. Minulle se on muistutus isästä. Hän sai joskus 15 vuotta sitten postitse siskontyttäreltäni onnittelukortin ja kirjeensulkijana oli tuo sydän. Isä irrotti sen ja laittoi sen villapuserooni. Sen päivän se koristi puseroani ja kotona laitoin sydämen peiliin, jotta se ei menisi hukkaan.

Isän kuolemasta tuli tiistai-iltana kuluneeksi 7 vuotta, mutta jo paljon kauemmin tuo sydän on koristanut peiliäni ja muistan isää ja tuota yhtä tiettyä hetkeä aina peilin ohi kulkiessani.

Että eivät ulkopuoliset voi tietää, mitä jotkin esineet itsekullekin merkitsevät tai miksi ne ovat tärkeitä. Ei kaiken tarvitse olla kallista keräilytuotetta ollakseen omistajalleen arvokasta. Minulla ei ole yhtään mariskoolia, eikä tule!, ei yhtään Kivi-tuikkuastiaa, ei Marimekon kassia tms. (eikä tule!!!), ei Kukkapuron tai Aallon suunnittelemia huonekaluja tms. muka-arvokasta, josta tulee muka-trendikäs koti.

Muistan hyvin erään entisen ystäväni (maailma meidät erotti), joka seurasi sisustustrendejä uskollisesti ja hänen kotinsa näytti siltä kuin siellä ei kukaan asuisikaan. Lapsensa sai oleilla vain omassa huoneessaan ja joskus harvoin tulla olkkariin katsomaan televisiota. 

Kun hän tuli minun luokseni, hän aina nautti ja sanoi, että täällä on niin kodikasta. Että on hyvä olla, vaikka tavaraa ja kasveja on. Minulle tärkeintä on se, että kotona viihtyy. En sisusta muita varten, vain itseäni. Jollei halua kokea tavara- ja kukkapaljouttani, ei tarvitse tullakaan, jos niin ahdistaa. Tämä on minun kotini, ei muiden. Riittää, että minulla on kodissani hyvä olla, muilla ei ole väliäkään. Minähän täällä asun. Ja viihdyn.

Mutta nyt on aika keittää päivän kupilliseni kahvia. Aurinkoista lepopäivää!