Valvottuja öitä

 

Klo 21:50--> Eipä sitä viime yönäkään paljon nukuttu. Jalkoja särki, eikä oikeaa asentoa löytynyt millään.

Sivelin tuon tuostakin kivuvoidetta ja laitoin kauratyynyn tai pyyheliinan pakastimesta jalkani ympärille kylpytakin vyöllä kiinni. En tahtonut päästä ylös sängystä, kääntää kylkeä tai kävellä.

Onnuin seinistä ja huonekaluista kiinni pitäen huoneesta toiseen, istuin keittiössä juomassa teetä ja täyttämässä ristikoita. Jos puoli tuntia sain nukahdettua, olikin jo noustava ylös, kun jalat kramppasivat tai niihin muutoin sattui. Monta auh!-voihkaisua kuului tuntien aikana.

 

Aamuseitsemältä nousin ylös, onnuin keittiöön ottamaan aamulääkkeet, keitin teevettä termareihin, nilkutin kylppäriin ja sitten olkkariin avaamaan verhot. Auts kuului vieläkin monta kertaa. Kun ei kerta kaikkiaan tiennyt, miten päin olisi. Missään asennossa ei ollut hyvä. Ei istuen, ei maaten, ei kävellen. 

Päivän aikana taas vaihdoin kylmäkääreitä ja vuoroin voitelin kipuvoidetta. Neljältä menin sänkyyn ja lopultakin nukuin kunnolla. 2,5 tuntia sain unta.

Vieläkin jalkaa särkee, eikä se tykkää kävelystä. Viime yönä tuli kyllä monta kertaa mieleen, että kainalosauvoista olisi ollut apua. 

Sanoin lääkärille, että minulle tulee helposti mustelmia ja varmaan sen ultrauksen jälkeen saan mahtavat mustelmat. Ei uskonut. No, nyt niitä on sekä nivusissa että jalkataipeessa. Kyllähän minä jo tähän ikään mennessä tiedän, miten ihoni käyttäytyy kovia otteita kohdatessaan.

En ole vuosikausiin tykännyt nilkoistani, joissa risteilee pieniä, näkyviä, katkenneita sinipunaisia suonia ihon alla. Siksi pidän kesälläkin nilkkasukkia jaloissani. Kysyin niistä lääkäriltä ja hän kysyi, että montako lasta Sinulla on. Kertoi, että raskaus on niin suuri paine jaloille, että niitä tulee äideille. Varsinkin, kun on odottanut niin isoja lapsia niin monta kertaa kuin minä. Tästä lähtien pidän jalkojeni katkenneita suonia samanlaisina elämän taisteluvoittomerkkeinä kuin leikkausarpianikin. ♥

 

Tänään olisi ollut kukkienhoitopäivä, mutten jaksa niin montaa kertaa ravata kylppärin vesihanan luona, että pystyisin vesisäiliöt täyttämään. Jos joku nyt janoon kuolee, niin kuolkoot! En jaksa.

Aamupäivällä joku kävi soittamassa ovikelloani, mutta enhän minä päässyt niin nopeasti ylös tuolista ja onnuttua ovelle, että olisin nähnyt, kuka se oli. Toivon mukaan ei mitään tärkeää ja vain joku jumalankauppias kierteli ovelta ovelle. Ei se ainakaan kukaan tuttu ollut, sillä kaikki tietävät, etten avaa ovea, ellei etukäteen ole tapaamisesta sovittu.  Eräs tietty henkilö se voisi olla, jos hänen operaattorinsa on vaihtunut ja numeroni siten hukassa.... Siksi olisin avannut tällä kertaa.

 

Mutta nyt luen päivän uutiset, katson jonkun dokkarin ja sitten yritän nukkua koko yön.

Toivossa on hyvä elää, kun kerran on toivon torstaikin. 

Hyvää yötä!