
Klo 16:50--> Ja minähän en tästä tuolista pariin tuntiin nouse!!! Jalat ovat kipeät, polvi huutaa hoosiannaa. Se on kuin tulessa.
Lähdin asioille jo yhdentoista maissa, vai oliko se puoli?, en enää muista. Äsken vasta tulin kotiin. Laitoin vain tärkeimmät ruuat pakastimeen ja jääkaappiin ja muut jätin pöydille. En vain jaksa nyt niitä lajitella.
Ekana kävelin varovasti kaikkia jäisiä kohtia vältellen Postiin. Ostin uusimpia kukkamerkkejä ja kysyin, onko heillä Prismassa yhtään sellaista kärryä, johon ei rahaa tarvita. Kun minulla ei ole koskaan käteistä. Hän kävi hakemassa minulle infosta jonkun metalliläpyskän, jolla ne ketjut saa irti.
Kävin apteekissa hakemassa kassillisen lääkkeitä ja sitten hain kärryt ulkoa. Olin tehnyt ostoslistan Prisman käytävien mukaan ja niinpä ei tullut harha-askelia kuin kerran. Silloinkin minut ohjattiin väärään paikkaan. Kysyin polvitukea, mutta minut ohjattiin jääkiekkoilijoiden polvisuojien luo. :))))

No, sain kuitenkin tuhlattua lahjakortin, jonka jouluna sain. Nyt on uusi pinkki kylpytakki ja pyjama, lyhytvartiset salaattiottimet, sipulisilppuri, teepihdit. Lopulla kortin rahoilla ostin poronkäristyslihaa, sillä lahjan antaja tulee sitä kumminkin joskus syömään. ;)
Löysin puutelistalla olevia lisääkin eli pumpulipuikkoja, vanutyynyjä, Wettex-rullan, kalkki-monivitamiineja ja verhovaijeria. Ja sitä polvitukea ei löytynyt. :)
Kempparista kävin kysymässä lilaa luomiväripalettia, mutta sitä väriä ei nykyisin kuulema ole valikoimissa ollut. Ostin sitten silmänympärysvoiteen. Edellinen ostos kun sai silmänympärykset kesimään. Oli kait liian voimakas aine minun herkälle iholleni.

Sitten palasin kotiin samaa kautta kuin meninkin. Valitsin sen puolen jalkakäytävistä, joka oli sula tai paremmin hiekoitettu. Aina jäisen kohdan tultua vastaan, yritin kiertää sen. On niin hyvin takaraivossa edellinen kaatuminen.
Kotona tyhjensin repun ja kassit keittiön pöydille ja tuoleille. Vain lihat laitoin pakastimeen. Sitten seuraavalle kierrokselle.
Lähimäellä olevasta kaupasta ostin tarjoustuotteita, kalaa, kanaa, lihaa ja makkaraa pakastimeen niin paljon, että ainakin kuukauden pärjään käymättä kaupassa ollenkaan sen takia. Siellä olisi ollut kinkut puoleen hintaan, mutten edes katsonut. Jos oikein innostun, voin viikonloppuna käydä ostamassa jonkun pienimmistä ja paistaa sen.
Arlan ruokakermoissa oli mukavia makuvaihtoehtoja. Ostin sitruunaista kalaa ja kanaa varten. Ja valkosipulista tietysti. Ja kuohukermaa sekä voita. Leipää, näkkäriä, pakastepullia, Bliw-saippuoita, banaaneja, lettu- ja puolukkahilloa, lautasliinoja, vaniljantuoksuisia roskapusseja ja mitä kaikkea niissä kasseissa olikaan.
Tulin kotiin ja tyhjensin taas repun ja kassit. Pakastin onkin aika täynnä nyt.
Vaikka polvi oli tulessa, lähdin kuitenkin seuraavalle aiotulle matkalle kohti kangaskauppaa. Vihdoinkin löysin punatulkkukangasta, vaikka siinä on lintuja vain alareunassa. Ehdin vuoden aikana siihen jotain kimaltavaa kirjailla.
Ostin myös keltaisen pitsiruusukankaan kevääksi. Sitten Saleen.
En saanut laskiaispullaa, kun ei ollut mantelista. Alekorista ostin vartalomaidon ja joulukahvipaketin. Yksi päärynä, tuoreita keittojuureksia (kun ajattelin tehdä keittoa), nakkeja. Kukkakaali, leivänpäällisiä, kolme juustoburgeria (kun halvalla sai), korppuja, 10 marjasosetta välipaloiksi, pinaattikeittoa ja ranskalaisia pakastimeen, suodatettua hunajaa, kermaviiliä (jos tekisi pitkästä aikaa itse viiliä), leipäjuustoa ja mitä siinä nyt vielä olikaan.
Taas kotiin tyhjentämään reppu ja kassit. Piti käydä vielä kukkakaupassa ostamassa paavalinkukka ja kalakaupassa, mutten jaksanut. Siksi istun nyt tässä naputtelemassa.
Keittiössä ollessa keitin termarit täyteen kuumaa vettä ja otin tänne olkkariin mukaan mukillisen Earl grey-teetä. Vilkuilen välillä telkusta lentomäen hyppääjiä. Aikamoisia hurjapäitä.
Se kaipaamani joululaulu löytyi. Se on SaloRantala Soi!:n esittämä Muurahainen taivaassa. Aivan ihana laulu.♥

Nyt laitan kolmannen kerran tänään Voltarenia polveen. Laitoin sitä aina kotona käydessä, että pystyin kävelemään. Täytyy käydä jossain ostamassa polvituki. Saisi sellaisen varmaan tk:stakin, mutta oma on aina oma.
Ulkona oli jotain -10ºC ja sateli lunta hiljalleen. Viima oli ilkeää. Mutta piristävä ilma kävellä.
Seuraavaksi alan kutoa sukkaa, katson tuota mäkihyppyä ja voitelen kipuvoidetta polveeni.

Lumivalkoista iltaa!
P.S. Kuuntelin tuon joululaulun "miljoona" kertaa ja kirjoitin sanat ylös. Eivät ehkä osuneet ihan oikein, mutta melkein, luulisin. Eli tässä:
Pantilliset kärrit ovat ärsyttäviä. Joissain kaupoissa niistä on luovuttukin. otan aina irtonaiset, jos on, tai sitten vaikka korin.
VastaaPoistaMinä en saa vastattua mihinkään kommenttiin blogissani ja jossain lukemassani blogissa on ollut samaa ongelmaa. Saa nähdä, ratkeaako huomiseen.
Tähän asti minulla kommentointi on toiminut, toivottavasti yhä toimii. :) Rp
PoistaOnneksi olet nyt ostanut riittävästi kaapintäytettä, että ei muutamaan päivään pidä mennä ainakaan ruokaostoksille. Anna polven levätä rauhassa. hyvää viikonloppua.
VastaaPoistaKiitos samoin! Rp
PoistaKyllä teitkin melkoisen hankintakierroksen tai kierrokset, ei ihme, että polvi on kipeänä. Ruokaa on varmaan vähäksi aikaa, mutta se tärkeä hankinta jäi löytymättä, polvituki. Eiköhän sekin vielä löydy. Olen samaa mieltä mäkihyppääjistä, melkoisia hurjapäitä. Hyvää viikonloppua sinulle!
VastaaPoistaKiitos samoin! :) Rp
Poista