torstai 19. helmikuuta 2026

Torstaitouhuja

 IMG_0002%20%E2%80%93%20kopio%20%2812%29.

Klo 16:11--> Aurinko paistaa kuin viimeistä päivää. Ulkona oli oikein kiva ulkoiluilma. Vein postilaatikkoon kortteja mennessäni kampaajalle saksituttamaan hiuksiani.

 Eilisen posti toi kuorellisen postimerkkejä, jotka tilasin viime viikolla Postin verkkokaupasta. Ei tarvitse jokaisen kortin kohdalla käydä kaupan kassalta niitä ostamassa.

Sain myös luettavaa eli Kodin Pellervon. Viikonlopuksi siis on sekä luettavaa että ristikoita täytettäväksi. 

IMG_0001%20%E2%80%93%20kopio%20%2812%29. 

Joukossa oli myös salaperäinen kirjekuori. Sieltä löytyi söpö repolainen, joka vetää perässään oranssia kärrypolettia. Kiitos, Maiju! :) Tuo on juuri sopiva olkalaukun tai repun taskuun. Kevyt ja kaunis. Ei tarvitse enää miettiä, mistä löytää vapaan kärryn, jollei ole rahaa ketjun irrottamiseen.

Ostin Cittarista kaksi kimppua tulppaaneita. Oransseja ja keltaisia. Olisin kuvankin niistä ottanut, mutta kamera käski lataamaan ensin akun. Joten nyt se on latauksessa ja kuva saa odottaa.

Kävelin käytävillä ja katselin sinne tänne. Kauniin värisiä lenkkareita näkyi kevääksi olevan tarjolla. Astiatkin olivat saaneet väriä. Ostin merinovillaisia lilan värisiä sukkia ja kolmen parin pakkauksen värikkäitä pikkuhousuja. Kauan sai etsiä kynsilakanpoistoainetta. Se kun oli ihan eri hyllyllä kuin normikempparituotteet.

Apteekkiin meni yllättävän vähän rahaa, vaikka ostin viittä eri tuotetta. Tosin kolesterolilääkettä oli vain 30 kpl:een pakkaus jäljellä, kun se käyttämäni merkki on tukulta loppu. Ei se mitään, auttavathan nekin kuukauden eteenpäin. 

 IMG_0003%20%E2%80%93%20kopio%20%2810%29.

Tekisi mieli sanoa, että mitäs minä sanoin. Nyt on viisi mitalia kasassa. Kasseja purkaessani kuuntelin selostusta.

Mutta nyt jatkan kutomista, että saan viimeisimmän parin uunista ulos.

Touhukasta torstaita! 

vaal.sin.Rp%20nimmari.jpg 

3 kommenttia:

  1. Sinulla on ehkä olympiamitalisukkia tulossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljännet vasta, olen myöhässä. ;) Rp

      Poista
  2. Hihii, kiva jos kärrypoletti ilahdutti. Se on kyllä kätevä, ei tarvii niitä kolikoita murehtia.
    Kiitos kirjeestäsi, olikin kiva saada kirje, ei niitä nykyään juurikaan tule. Ilahdutti kovasti!

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi! Kivaa, kun pistäydyit luonani virtuaalisesti. :)