torstai 19. maaliskuuta 2026

Kävellen

P8310025.jpg 

(kuvat vuodelta 2015) 

Klo 20:00--> Taas on yksi päivä lopuillaan. Kun aamulla kävin suihkussa ja laittauduin, päätin heti lähteä kaupungille.

Ensin vein roskia ja ihmettelin, miten joku oli vienyt pihalle valkoisen nahkasohvan. Tosin se oli täynnä lasten piirroksia, värikynillä taiteiltuina. 

Kävin thaimaalaisen liikkeen oven takana, mutta se oli kiinni. Olisin katsonut, onko siellä jotain puuvillaista blingblingkirjailtua kesämekkoa. Joten kävelin torin läpi, katselin joessa uivia sorsia, kuuntelin kirkkopuiston puista kuuluvaa kevätlaulantaa ja kävelin Postiin. 

Siellä oli kaikki hyrskynmyrskyn sekaisin. Ei ollut numerotaulua, eikä mitään infoa siitä, mistä mitäkin saa ja missä järjestyksessä. Menin vain yhden tiskin luo odottamaan. Jotain rakennus- ja muutostöitä siellä tehdään. 

Mahtaako sekin muuttua itsepalveluksi, että osta postimerkit tästä aparaatista, punnitse tässä pakettisi jne. Tosin, nykyäänhän kotona pitää jo osata mittailla paketin koko ja paino, maksaa netissä ja ottaa joku koodi. Sitten se paketti viedään Postin luukusta sisään. 

Luulin saavani niitä kokoamattomia lituskaisia pahveja, mutta minulle annettiinkin kootut kotelot. Niissä lukee isoin kirjaimin Pikkupaketti. En minä sellaisia lähetä, vaan kirjeitä. Peitin tänään postittamani kirjepaketin tarroilla niistä kohdin ja kirjoitin tarrakirjaimin: kirjeenä.

Kävin apteekissa ostamassa nenäsuihketta, joka hoitaa limakalvoja ja auttaa allergiaan.

P8170005.jpg 

Sitten Prismaan. Listassani oli minttuhyytelöä, raitalankaa villatakin hihoihin, kirsikkahilloa, tiettyä suihkusaippuaa, teippiä, hoitavaa huulivoidetta ja päivävoidetta. Sitä lilaa luomiväripalettia ei ollut vieläkään tullut.

Kovin keväiseltä ilma tuntui, aurinko paistoi ja lämmitti.

Kotona tyhjensin repun ja kassin, laitoin kolme kirjettä ja yhden kortin postitusvalmiiksi, ja lähdin lähimäen kauppaa kohti. Matkan varrella pudotin postit lähtevien laatikkoon.

Kaupasta sain yhtä lukuunottamatta kaikki haluamani tuotteet. Ostin pakastimeen keittokeskiviikkoja varten viittä erilaista keittoa, pinaattikeittoa kaksi, kun se on niin hyvää. :) Jääkaapin alalokeroista toinen on aina täynnä Mumseja. Niitä lasten marja- ja hedelmäsoseita. Niitä syön melkein päivittäin välipalana, jollen ole muuta keksinyt.

Kukkakaalin ostin siksi, että teen huomenna kasvissosekeittoa pakastimeen. Jääkaapissa kun on vielä pala lanttua ja purjoa, porkkanoita ja pala punakaalia. Vielä joukkoon sipulia ja valkosipulia, niin hyvä tulee. Niin, ja tietysti kasvisfondi.

Paahtoleivästä tein jo kerrosvoileivän voileipägrillissä. Harmi vain, että unohdin kokonaan ostaa juustoa. Mutta oli sentään purjoa ja lauantaita. :)

Uusi makulöytö oli Wasan pyöreä näkkileipä, jossa on merisuolaa ja unikonsiemeniä. En vielä tiedä, mitä mieltä olen siitä.

Mämmiä ja kermaa ostin myös, että saan herkutella. Mämmissä ei ollut appelsiininkuoria mukana, mutta minulla on sitä varten appelsiinihilloa. Ja kanaruokia varten ostin myös ison purkin mustaherukkahyytelöä.

Löysin myös niitä mustikkakeksejä, joita saan aina serkkupoikani luona napostella. Nyt muistan hänet joka kerta, kun sellaisen otan. 

Siellä oli vieläkin niitä alle kolmen euron ruusukimppuja, mutta kovin huonoilta näyttivät. Vain yhden kukat tuntuivat kovilta alaosistaan, joten otin sen kimpun, vaikka ne ovatkin melkein valkoisia. Onneksi keittiön persikanväriset ovat vielä voimissaan ja osa keltaisistakin. Sekoitin kaikki keskenään.

P8160021.jpg 

Kotimatkalla huomasin, että aloin jo ontua. Polvi ei tykännyt noin pitkästä kävelystä.

Kun olin tavarat laittanut kaappeihin ja pakastimeen, jääkaappiin ja laatikoihinsa ja sulattanut yhden pinaattikeitoista, menin suosiolla nukkumaan syötyäni. Ensin toki laitoin kipuvoidetta polveen. Melkein tunnin kauneusunet olivat poikaa.

Nukuinkin tosi raskaasti, sillä en herännyt edes tulleiden viestien pimputuksiin. Yleensä ne kuulen helposti. Olin varmaan uneni ja leponi ansainnut.

 Nyt mietin, katsonko Kahden maailman välissä, Lynleytä vaiko Pikkukaupungin poliisia.

Ehkä käännyn Youtuben puoleen ja katson puutarhajuttuja, kadonneiden etsintää tai perhepelejä.

P8120072.jpg 

 Ihanaa iltaa, ihmiset!

Rp-nimmari%20keltainen.jpg 

5 kommenttia:

  1. Onko myynnissä mämmiä, jossa on appelsiinin kuoria? En ole kuullutkaan. Minä ostin gluteenitonta mämmiä ja hyi miten pahaa oli. Oli pskko laittaa roskiin suoraan. Söin sitten vastoin ohjeita 10 mämmiä mahakivun uhallakin. Pitää saada edes vähän nauttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen aina mämmien sisällysluettelon juuri siksi, että vain tietääkseni yksi valmistaa appelsiinilla maustettua mämmiä. En vain koskaan muista, kenen valmistamaa se on, joten siksi luen ne tiedot joka kerta. Nykyään Kymppi-mämmiä saa marjaisenakin ja sitä aion maistaa. Aina on hyvä kokeilla uusia tuotteita ja löytää yllättäviä makuyhdistelmiä. Rp

      Poista
  2. Kuulostaa mukavalta päivältä. Tasapainossa tärkeitä tekemisiä ja lepoa. En tiennytkään, että mämmi voi maistua joltain muulta, kuin mämmiltä. En tosin olekaan mämmin ystävä.

    VastaaPoista
  3. Pitkästä aikaa kävin lukemassa kirjoituksiasi. Käyn pöytäkoneella tosi harvoin, toimitan asiat pääpiirteittäin kännykällä. Mämmi on niin hyvää, että olen ostanut sitä pariin otteeseen ja syönyt oitis pois. Kymppimämmi on aina hyvää, mutta maistoin myös toisen tekijän mämmiä, siinä pakkauksessa on keltaista väriä ja tipuja, nimeä en muista. Se oli ainakin yhtä hyvää kuin tuo edellinen tai sitten hiukan parempaa :) Pääsiäistä odotellen toivotan ihanaa kevään aikaa sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi! Kivaa, kun pistäydyit luonani virtuaalisesti. :)