
Klo 00:05--> Maanantai! Mikä ihana päivä! Koko viikko taas edessä. :)
Eilinen meni urheilun ja puikkojen heiluttelun parissa. Tietysti piti päivällä nukkua kunnon päiväunet, kun täällä kuuta ulvotaan ja valvotaan. Joskushan sitä on nukuttava.
Ei tosin ollut kivaa herätä kesken hyvien unien siihen, että eteisen katossa vanha savunilmaisin alkoi piipittää pariston loppumisen merkiksi. Ei auttanut muu kuin hypätä ylös sängystä ja noudattaa valmiiksi mietittyä strategiaa.
Siis keittiöstä tikkaat pakastinkaapin viereen ja kipuaminen ylös pakastimesta kiinni pitäen. Onneksi se vekotin oli kiinni katossa magneetilla, joten ei tarvinnut tehdä muuta kuin napata se käteen.
Sitten alas tikkailta, paristo pois, tikkaat takaisin paikoilleen keittiöön ja uudestaan peiton alle.
Aamulla maa oli valkoinen, satoi räntää, ehkä luntakin. Saatiin sentti lisää eli nyt sitä on jopa kolme senttiä. :))) Vaan kun vesisade jatkuu ja aurinko alkaa porottaa, se on hyvästijättö talvelle. Otin siis lumihiutaleet pois makkarin ikkunasta. Ei varmaan kehtaa enää untuvatoppatakkiakaan käyttää....
Tällä viikolla aion vihdoin tutustua Tähteen paremmin. Otan jonkun kangaspalan ja käyn läpi kaikki sen ompeleet. Siinähän sitä oppii, kun katsoo, mitä mistäkin saa aikaan. Muistaa sitten tarvittaessa, millainen ommel mihinkin sopii. Tähti on siis ompelukoneeni Singer Starlet 6660, jonka sain joululahjaksi lapsiltani. Ehkä sillä voi kirjoakin jotenkin...
Viime yönä katselin nauruohjelmaa Tämä on tämä, ja taas tuli pari vuotta ikää lisää. Välillä ottaa ihan vatsasta, kun saa nauraa kippurassa. Näyttelijät pystyvät vakavalla naamalla sanomaan vaikka mitä. Toisaalta ärsyttää se Kitin ylenmääräinen kikattaminen. Tyhjän nauramista suurimmaksi osaksi.
Jospa jatkaisi yöviihdettä ja etsisi jotain erilaista katsottavaa. Kaikki poliisisarjat on varmaan jo katsottu.
Nukkukaa hyvin ja rauhaisasti!
Onneksi löytyy kivaa katsottavaa nyt kun olympialaisetkin loppuivat.
VastaaPoistaVälillä löytyy joku kiva ohjelma ja kun sitä ei ole katsonut, kun ei ole siitä tiennyt, niin sitten riittää katsomista pitkäksi aikaa. :) Rp
Poista