lauantai 7. maaliskuuta 2026

Lauantaita

IMG_0003%20%E2%80%93%20kopio%20%2812%29. 

Klo 15:46--> Ei olisi kannattanut ostaa tai syödä niitä päärynöitä, jotka torilta ostin. Nyt, kun ilmassa on jo kaikenlaisia allergisoivia hiukkasia, omat oireeni vahventuvat. Söin yhden päärynän aamupalakseni ja sitten juoksin viisi-kuusi kertaa ripuloimassa. Vessanpyttykin jo hermostui jatkuviin käynteihini ja pytyn keinukatkaisija lakkasi toimimasta. Vettä holisi valtoimenaan pyttyyn, eivätkä mitkään konstit saaneet sitä loppumaan. Kytkin heilui vain toimettoman kevyenä.

Tähän asti olin osannut käyttää sitä. Kun se joskus jäi jumiin, niin tiesin, mistä kohtaa pitää painaa uudestaan, että se alkaa toimia. Nyt ei auttanut kuin äkkiä etsiä netin ilmoitustaulultamme päivystyksen numero. Lupasivat ilmoittaa huoltomiehelle heti.

Ei mennyt kuin vartti, kun jo aiemmin liesituulettimen korjauksessa avustanut nuorimies tuli oven taakse.

Onneksi vesi oli lakannut vuotamasta jo ennen hänen tuloaan. Ehkä joku huomasi ylimääräisen vedenkulutuksen ja sammutti vedentulon alhaalla kellarissa. Huoltomies sanoikin, että heille tulee ilmoitus, jos vettä alkaa kulua holtittomasti yhtämittaa.

No, nuorimies avasi vesisäiliön kannen, otti osat yksitellen pois, rassasi niitä ja laittoi takaisin paikoilleen niiden kanssa aikansa touhuttuaan. Sanoi, että siellä on joku joko liian löysällä tai liian tiukalla ja että toivottavasti se vika nyt korjaantui. Soitan kyllä perään, jos sama toistuu. :)

Joten nyt pitää olla huolellinen ruoka-ainesten kanssa, eikä syödä yhtään mitään sellaista, joka on kiellettyä. Viime viikkoina olen jo kärsinyt tomaatin ja ketsupin takia haljenneista suupielistä, kun söin tarjottua ruokaa. Toinen kerta oli ihan itse aiheutettu, kun teki niiiiiin mieli jäätelöä ja ostin Daimia. Illan sitten istuinkin vessassa. Pitäisi uskoa vähemmälläkin, mutta kun joskus vain haluaa nauttia jostain kielletystä. Vaikka tietääkin seuraukset.

IMG_0003.jpg 

Olen tehnyt yhden päätöksen: annan pois noin 20 kasvia. Purkkeineen päivineen. Kaikki viirivehkat, rönsyliljat ja joulukaktukset. Viirivehkat kasvavat liian pian liian isoiksi. Ovathan ne kauniita ja tuoksuvia kukkiessaan, mutta ne vain vievät niin paljon tilaa. Nytkin kuusi kukkii.

Rönsyliljat taas vaatisivat amppeleita, enkä niitä voi täällä mihinkään laittaa, kun katossa ei ole koukkuja.

Noista haaleanvärisistä joulukaktuksista taas en tykkää. Haluan värikästä. Nytkin yksi olminvärinen kukkii. Tulee ihan kuolema mieleen.

Keskityn noihin isoimpiin kasvatteihini ja niihin, jotka ovat isoissa altakasteluruukuissa.

Ja tietysti uusimpiin kokeiluihini eli orkideoihin ja paavalinkukkiin. Luulin orkideojen kuolevan heti alkuunsa, kun isompi on isossa ja kapeassa lasipurkissa ja toinen joutuu olemaan lasikulhossa vettä juurillaan. Vaan eivät ne kuolemisen merkkejä osoita, kun isompi on tekemässä nuppuja ja pienempikään ei näytä kuin vetreytyvän.

IMG_0005.jpg 

Paavalinkukat taas opettelevat eloa altakasteluruukuissa ja neljän erivärisen kukan lehdet ovat kertakäyttölaseissa juurtumassa. En kyllä usko, että ne saan kasvamaan, mutta kokeillaan. 

Jos muuttaisi kukkien kokoa isoista pieniin. Sitä jaksan ihmetellä, että miksi nuo viirivehkat kasvavat niin isoiksi. Aion jakaa kaikki kasvit eri ruukkuihin, että mahdollisimman moni saa omansa. Sitten vien ne mankelihuoneen pöydälle ja laitan kellarinoveen lapun, että sieltä niitä saa hakea ilmaiseksi ja että jäljelle jääneet vien roskiin tietyn ajan kuluttua. 

 Ajattelin tehdä sen ensi viikonloppuna. Ehdin viikolla pikkuhiljaa vaihtaa multia ja jakaa kasveja, käyttää niitä suihkussa ja hoitaa muutenkin. Pääsen eroon turhista kukkaruukuista.

Vihdoin olen saanut käkikelloni pysymään ajassa. Piti siis löytää oikea vinous seinälle laitettaessa ja oikea lehden kohta heilurissa. Pari viikkoa siihen meni. Nyt se kukkuu puolet ja täydet tunnit. Tosin vain kerran jokaisen. Kai sekin on jo eläkeiän ylittänyt, eikä jaksa töitä tehdä, kun on minuakin varmaan vuoden vanhempi. Antaa sen levätä. Minulle riittää, että se nakuttaa tutusti seinällä ja näyttää aikaa.

Aurinkoa iltaanne! 

RPnimikirjoitus.jpg 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi! Kivaa, kun pistäydyit luonani virtuaalisesti. :)