Klo 14:13--> Parvekkeella on näin aurinkoisina päivinä jo yli +24ºC. Hyvin tarkenee istua ja virkata. Aurinko vain on vielä niin matalalla, että pitää miettiä, missä ja miten päin siellä istuu. Yhtenään saa vaihtaa tuolin paikkaa. Jalkoja yritän tyrkyttää ruskettumaan pikkuhiljaa, että kehtaan kesällä kulkea ilman sukkia.
Linnut visertelevät pensaikossa ja yritän kuunnella, löytyykö uusia ääniä ja bongauksia sataan lajiin. Vasta 13 olen saanut vuoden alusta alkaen listaani. Mutta kunhan tarpeeksi kauan istun partsilla, sieltä voi seurata muuttolintujen saapumista.

Minua on sitten alkanut riepoa nuo vääräkieliset tv-ohjelmien nimet. Miksi kummassa Suomessa ei käytetä omaa kieltä???? The summit Suomi, The voice of Finland, Jeopardy! Suomi, Master chef Suomi, Hockey night, Family Guy, Love island jne. Ja sarjojen tai elokuvien nimiä ei suomenneta. Kuka niistä silloin tietää, mitä ne käsittelevät? Ennen nimet suomennettiin ja suluissa saattoi olla alkuperäinen nimi. Maassa maan tavalla eli suomeksi. Voi, kunpa joku alkaisi vaatia lakia sille, ettei Suomessa saa käyttää kuin suomalaisia nimiä. Omaa kieltä pitäisi suojella, kuten Ranskassa tehdään.
Supisuomalaisissa pikkukylissäkin on jo ties minkälaisia saloneita, cafeita, pizzerioita, restaurantteja, shoppeja ja muita nimihirviöitä, jotka eivät Suomeen kuulu. Turistitkin kuulema ihmettelevät, kun ei käytetä suomenkielisiä nimiä.

Aamulla käytin suurimman osan kukista suihkussa ja huomasin, että jos yhdestä viirivehkasta tulisi 4-6 purkillista, ei minun kannata sitä tehdä. Joku saa itse ne erotella ja jakaa. Jos niitä nyt kukaan huoliikaan....
Käytävän lattialla on poisvientiä odottamassa kolme kukkivaa viirivehkaa ja kuusi muuta. Yksi kukkiva "olmikaktus" ja yksi kukkinut. Siis ovat valkoisia joulukaktuksia. Jätän itselleni yhden purkin, johon olen lykännyt aina katkenneita oksia ja toivon, että edes yksi niistä olisi pinkki tai oranssinpunainen.
Seuraavaksi pitää ottaa käsittelyyn rönsyliljat. Kiharalehtisestä leikkasin viime kuussa puoli metriä pois. Sen ehkä jätän itselleni sen erikoisuuden vuoksi. Samoin keittiössä olevan pinkin juorun.
Mutta nyt menen odottelemaan päättelykeijua. ;) Ehkä se viimein tänään tulee käymään.
Ihanaa loppupäivää!
Mukavaa Naistenpäivän iltaa sinulle
VastaaPoistaNyt puhut asiaa!!! Minä olin räjähtämäisilläni naurusta/ kiukusta ym...viimeviikon kauppareissulla kun huomasin että kyläpahasemme liikekeskukseen on avattu uusi kahvila ( sinänsä erit.tervetullutmutta se nimi..😂😂😂) BAKER SHOP! SIIS...Turhakai näistä provosoitua mutta hohhoijaa...😱
VastaaPoistaNiinpä. Miksei suomenkielinen kelpaa? Ihmettelen. Rp
Poista