Verivampyyri ja valokuvia

 

Klo 13:15--> Illalla katselin hirvikameraa ja ihmettelin, kun niitä yhtenään ui joen yli. Mietin, että tässä on jotain kummaa. En vain jaksanut katsella sitä kauaa, sillä silmät lurpsuivat siihen malliin, että oli mentävä sänkyä kohti. Varsinkin, kun piti paastota ja varoa, ettei vahingossakaan syö mitään. 

Aamulla sitten se varashälytinkottarainen tuli viiden jälkeen mekkaloimaan pihakoivuun ja herätti minutkin. Avasin tietsikan ja laitoin hirvikameran päälle. Ei se enää toiminutkaan. Oli loppunut. Se alkoi monta päivää etuajassa ja nyt päättyi muistaakseni 1,5 viikkoa etuajassa. Tosin ei sitä taidettu paljoa katsoa, kun kameroita oli varmaan vähennetty tai sitten kukaan ei viitsinyt istua ohjaamossa niitä katsomassa ja laittamassa meille näkyviin. En itsekään sen takia montaa kertaa katsonut. Yhtään karhua tai ahmaakaan en nähnyt syöttöpaikalla.

 

Kirjoitin illalla ison lapun dosetin päälle, ettei lääkkeidenottoa aamulla. Yritin tehdä kaikkea muuta kuin normiaamutoimiani. Meikkasin, laitoin vaatteet valmiiksi, valitsin korut, kengät ja olkalaukun. Hiukset piilotin baskerin alle, koska aion illalla pitää pienen SPA-hetken.

Yhdeksältä, EU-aikaa, lähdin kävelemään sairaalanmäkeä kohti. Kuljin torin laitaa ja vein postilaatikkoon pari korttia. Huom! Postimaksut nousevat TAAS ensi kuun alussa. Kortin/kirjeen postitus maksaa sitten 3€. Torilla oli pitkä jono eräälle myyjälle. En tiedä, oliko myynnissä mustaamakkaraa vai silakkaa, mutta ohimennessäni siinä oli jo 16 henkilöä.

 

Jalokiurunkannukset ja voikukat kukkivat kilpaa talojen seinustoilla. 

Kiipesin sairaalanmäen kuntotestin eli mäen ylös ja menin nollakerrokseen ja labran automaatille ilmoittautumaan. Kaikki penkit olivat täynnä odottajia, ja kun siellä kuului yskimistä, jäin kiltisti kauas naulakoiden viereen seisomaan ja odottamaan omaa vuoroani. 

Viimein pääsin verivampyyrin luo. Koneelta hän näki, että kyllä minulla olisi ollut se aiemmin laitettu lähete pissakokeestakin, mutta minullehan sanottiin, ettei sitä tarvitse ottaa mukaan, kun ei sellaista lähetettä muka ole. :(

Hän yritti ottaa verta oikeasta käsitaipeesta, mutta suoni luiskahti. Sanoinkin, että ne ovat liukkaita ja katsoin, että hän yritti ottaa liian reunasta. Aikoi kuitenkin katsoa vasemmasta. Eihän se sieltä onnistu, kuten jo etukäteen kerroinkin hänelle. 

Näytin sen suonen oikeasta taipeesta, josta yleensä verta saa ja hän otti siitä kolme putkilollista. Tulokset tulevat huomenna iltapäivällä ja soitan omahoitajalle perjantaiaamuna.

 

Lähdin kävelemään hautausmaalle ja yritin etsiä sitä hautaa, jota hoidin täällä aiemmin asuessani. En löytänyt. Kävelin, katselin kukkia, kuuntelin lintuja. Istahdin penkille syntymättömien lasten muistomerkin luona. Olisi pitänyt viedä sinne kukkia, sillä tällä viikolla on se päivä, jolloin yli 30 vuotta sitten toisen kaksosen sydän lakkasi sykkimästä ja ensi viikolla se päivä, jolloin toinenkin antoi periksi. Minun tähtöseni.**

Keskenmeno oli siihen aikaan sellainen tabu, etten itse tiennyt yhtäkään ihmistä, joka sen olisi saanut. Se oli asia, josta ei puhuttu. Eikä taideta puhua vielä tänä päivänäkään tarpeeksi. Sitähän mietti, mikä meni pieleen, miksi kävi näin, teinkö jotain väärin. Toisaalta, en silloin antanut itselleni lupaa edes odottaa, sillä minusta tuntui alusta lähtien, ettei kaikki ole hyvin.

Lämmöllä muistelen sitä herttaista sairaanhoitajaa, joka tuli viereeni sairaalasängylle istumaan ja kertoi, että joka neljäs nainen saa keskenmenon jossain elämänsä vaiheessa. Että syy ei ole minun, vaan luonto hoitaa asiat niin, että ne, jotka eivät ole valmiita, karsiutuvat jo varhaisvaiheessa. Ja sehän oli minun neljäs raskauteni.

 

Kävelin hautausmaalta erään kivikkoon tehdyn kukkapenkin viereen. Siellä pinkit tulppaanit, siniset kevättähdet ja krookukset kukkivat. Mutta minua kiinnostivat ihan muut kukat. Kun en voi Ahveniston hämeenkylmänkukkia katsella, katselin kymmeniä tarhakylmänkukkia. Kauniita nekin ovat.♥

Seuraavaksi lähdin tarkistamaan, joko magnoliat kukkivat. Eivät, nupuillaan vasta olivat.

Kotona sitten mietin, mitä söisin. Keitin kananmunia, sillä tänään on keittokeskiviikko ja pinaattikeiton vuoro. Kupillinen kahvia ja digestive sekä pari voileipäkeksiä mukanani menin partsille. Ei kuulu linnuista paljoa, kun toista päivää naapuritalon seiniä pestään ja paikataan, hiotaan ja kait maalataankin. 

Istuin siis kutomassa seuraavia miesten sukkia jämälangoista. Kun mittari alkoi huidella +25ºC, tulin sisälle. Menen myöhemmin avaamaan yhden lasituksen ikkunoista ja vähän mööpliseeraan siellä, että ikkuna olisi helpompi avata. Illemmalla laitan ikkunan kiinni, että lämpö pysyy aamuun asti. 

 

Kun vappuna söin tippaleipää, mietin, miksei enää tehdä rosetteja, kun ne eivät murustelisi niin paljoa. Koko ajan sai kerätä tippaleivän palasia pöydältä, lattialta, rinnuksilta, lautaselta.

Eilen aloin tyhjentää varastoimiani pahvilaatikoita. Ekana käsittelyyn päätyi osa valokuva-albumeista. Kuusi tai seitsemän kävin jo läpi ja silppuri lauloi. Muutamia kuvia laitoin sivuun.

 

Vielä piti yhdestä asiasta kirjoittaa, mutta säästän Teidät enemmiltä höpinöiltäni. 

 Lämmintä ja aurinkoista keskiviikkoa!